Sanakirja on mahtava käyttöliittymä – mutta kohta historiaa

Suomalaisen kirjakaupan lippulaivamyymälän matkailuosaston tarjonta maaliskuussa 2019.

Tiina Vahtera

Kaikissa maailmankolkissa ei ole maksutonta wifiä. Verkkomaksut hipovat pilviä, jos nettiyhteys ylipäätään on.

Plärättävä käyttöliittymä pätee kaikkialla. Nolojen tilanteiden nainen on selvinnyt mahdottomista kielistä sanakirjan kohtaa  tökkimällä. Usein se on jotenkin liittynyt matkaripuliin.  Pian testataan Venäjä.

 

Tätä kehon pulmaa ymmärtää koko maailma. Myös yli 30 miljoonan ihmisen yhteisö keskellä Kiinaa Chongqingissa.

Lähdemme herra Marsin kanssa työreissulle Venäjänmaalle. Juu, näin pääsee käymään, vaikka olen vannonut kaalimaaretkeilyn olevan osaltani ohi.

Kumpikaan meistä ei puhu venättä, kyrilliset kirjaimetkin ovat hakusessa, mutta eipä mittään. Sanakirja messiin ja menoksi. Loppu hoituu maailman puhutuimmalla kielellä broken Englishillä ja viittoen.

Näin on selvitty Kiinassa ja Thaimaassa, portugalia puhuvissa maissa, Kreikassa, Unkarissa, monessakin tuppukylässä, jossa kännykkäverkko on mykkä tai  netti maksaa maltaita.

Monesti on tosin maksettu kultaa ja mirhamia kännykän käytöstä.

Vatsatauti, wc ja verkkopalvelu samalla sivulla. Kätevää!

Ai niin Venäjä. Operaattorini netinkäyttöhinta on max viisi euroa päivä, minkä jälkeen raksuttaa lisäpaketti. Majatalossamme on wifi, mutta sanastoahan tarvitsee kadulla kulkiessa, asioidessa ja ihmisten kanssa ollessa. Juuri kun olet kysymässä tietä Putinin patsaalle yhteys katoaa.

Poikamme seikkaili vastikään Moskovan päälentokentällä verkon ulottumattomissa.

Siis taskusanakirja.

”Valitettavasti ei ole. Myymme tämän hyllyn loppuun eikä uusia tule. Harva niitä enää kysyy”, valitteli  Rosebud-kirjakaupan myyjä Helsingin Asematunnelissa. Olisimme napanneet kirjan samalla kun haimme aseman  Lähialuematkoilta viisumit.

Printatun sanakirjan hiipumisen idea on tietysti se, että painettu maksaa ja sormea vippaamalla taipuu mikä tahansa kieli. Kehotan kuitenkin espanjantaidotonta markkinaihmistä matkustamaan vaikkapa Kuuban läpi pelkkään nettisanakirjaan luottaen.

Nada, nietu, niente. Ei onnistu, koettu on yhdistetyllä työ- ja häämatkalla Fidelin hautajaisissa. Juttu ratkiriemukkaasta reissustamme löytyy tästä.

Suomalainen kirjakauppa avasi hiljakkoin uuden lippulaivamyymälänsä Aleksille. Kirjakauppa tarkoittaa nykyään kai elämyskauppaa, sillä kaikenmaailman romppeen joukossa tosiaan oli muutama kirja.

Matkailun surullinen, pieni printtimaailma löytyi kakkoskerroksesta pylvään takaa, mutta uraa! Sielläpä oli suomi-venäjä-suomi. Gummeruksen taskusanakirjan hinta  oli 8 euroa kalliimpi kuin saman kustantajan kiina-opuksen  kahdeksan vuotta aiemmin.

Sanakirjan hinta vuonna 2011 ja 2019.

Mitä helpommaksi ja halvemmaksi matkailu on ihmiselle tullut, sitä monimutkaisempaa se on eettisesti. Tässä minäkin kyselen hiilinielun hakkaamisen perään, haipuvan paperisanakirjan muistoa.

Emme kuitenkaan lennä, vaan matkustamme  junalla, joka käyttää sähköä, joka tulee –  niin mistä? Toistaiseksi vesivoimasta, jonka vuoksi on padottu jokia, koskia ja rakennettu tekoaltaita.

Sotkuinen sanakirjahyllymme sai vielä yhden lisän, mutta siihen se saattaa jäädä.

Silja Serenade koki pikauusinnan

Silja Serenade uudistui, sisaralus Symphony lähtee korjaustelakalle tammikuussa. Kuva Tallink Silja.

Tiina Vahtera

Silja Serenaden syksyn 2018 rempan ajoitus ei mennyt ihan putkeen. Laiva joutui lähtemään pikkujoululiikenteeseen viimeistelemättömässä kuosissa. Poruhan siitä nousi.

Harmi, sillä  61 vuotta vanha Siljan brändi on vahva ja tuote hyvä. Suomalaisilla on sen kanssa pitkä, vakaa suhde. Niin myös minulla ja perheelläni.

Viking Linen jouluähky on freesi

En ole vegaani, mutta kuitenkin.

Tiina Vahtera

Voi apua! Tempaisin jouluähkyn (lokakuussa) vain paristakymmenestä eri ruokalajista. Viking Linen joulubuffasta jäi noin 70 vielä maistamatta.

Buffetiin eli seisovaan pöytään pitäisi laittaa käyttöohjeet aikuisia varten:  minikikkare tätä, mikro tuota, nano kolmatta. Sitten voi surutta mättää jälkkäriä siihen erikoismahaan, joka on varattu makeille.

Kuulostaa first world problemsilta, mitä se onkin.  Omaan päähän kuuluu muistutus älä ota ellet jaksa. Hävikkilukuja ei mieluusti julkisteta, mutta kaikki tiedämme  kokemuksesta kuinka paljon silmät syövät, mutta vatsa ei vedä. Viiniä ja bisseä ei  hukkaan lorise.

Perinnelaatikoita ja uutta juuresta.

Enpä kuitenkaan ryhdy saarnaamaan, sillä jouluna saa  syödä hyvällä omallatunnolla. Joulu on kerran vuodessa vaan ja punaisilla laivoilla joulu kestää marraskuun puolivälistä tapaniin.

Tervemenoa siis tajunnan rajamaille. Laivayhtiö arvioi noutopöydän menekiksi 200 000 varausta. Yksin kinkkua on 15 000 kiloa, laatikoita 14 000 kiloa.

Jouluähky on tänä vuonna poikkeuksellisen sulava. Ruotsin kokkimaajoukkueen plus Viking Linen keittiömestareiden luomassa buffetissa on erityisen paljon kasvisruokia ja täysin vegaanisia. Sekasyöjienkin kannattaa löysätä vannetta ja rohkeasti maistaa vegeherkkuja, ovat meinaan oikeasti maukkaita!

Kalatarjonta on, miten sen nyt sanoisi, nyyh ja aah, ja ainakin ensikattauksessa erittäin freesi.

Kävimme herra Marsin kanssa tsekkaamassa tarjonnan Mariellalla, joka on kovin rakas laiva meille. Voimme täysin subjektiivisista syistä kehua sen kokkeja, koska omasta ruokakunnastamme on keittiössä tämän tästä yksi.

Joulubuffasta kuitenkin kunnia heille, joille se kuuluu. Ruotsin kokkimaajoukkueen kippari Fredrik Andersson himself esitteli  pressille tämänvuotisen annin, jossa on yhdistelty pohjoismaiden parhaita jouluperinteitä.

Ruotsalaiseen joulupöytään kuuluu janssoninkiusaus, jota meillä nautitaan ympäri vuoden ja yöjalan yöpalaksi.

Taalainmaalta kotoisin olevan Andessonin omia suosikkeja on hänen lapsuudenystävänsä, hevosmakkara Gustafskorv, sekä ankeriaan tapaan savustettu silli. Ankerias on erittäin uhanalainen, mutta pohjolassa herkun voi tehdä näin sivistyneesti.

Huippukokki ei ole itsekään varma kuinka monta eri ruokalajia buffassa on. ”8090 ehkä”, hän arvioi.

Huippukokki Fredrik Andersson selvittää herra Marsille…
… ja toisinpäin.

Pienet ihmiset ovat ruoka-asioissa luontaisesti fiksumpia kuin aikuiset. He eivät syö ylen. Fiksu vanhempi huolehtii, että lapsi tankkaa verensokerinsa kohdilleen oikealla ruoalla ennen makeita herkkuja.

Ensi kertaa Viikkarin risteilyillä on lapsille oma joulupöytä. Hienosti ajateltu. Juhlapöytä on juhlava myös pienille, mutta ei liian perinneruokainen ronkeliin makuun.

Aikuiset lokkivat aina pienten puolelta nakkeja sun muuta, mutta nyt ei tarvitse. Ruotsalaiseen jouluperinteeseen kuuluvat nakit ja lihapullat ovat tarjolla myös aikuisten buffassa.

Hyvää joulua lapsille! Maistuu aikuisillekin. Kuva Viking Line/Tuukka Ervasti

Vaikka ei piittaisi tuon taivaallista suomalaisista saati ruotsalaisista jouluruoista, laivan joulupöytä kannattaa maksaa vaikka kalojen takia.

Eräs kalaherkku rajaa viisihenkisen perheemme yhteen henkilöön. Se on lipeäkala, ja arvannette, että sitä nauttii vain ja ainoastaan herra Mars.

Lipeäkala on kuulemma oivallista.

Voitteko kuvitella ruotsinlaivan buffetin ilman katkarapuja? Ei tarvitse. Noutopöydän kunkku on kunkku myös jouluna, siinä kinkusta viistosti vasemmalle.

Ei buffaa ilman katkaa. Kuva Viking Line/Tuukka Ervasti

Viking Linen joulupöytä

Risteilylaivoilla 16.11. – 26.12., Cinderellalla 20.11. alkaen.

Aikuiset 39 e, alle 6-vuotiaat lapset maksavan aikuisen kanssa ilmaiseksi. 1217 v. 37 e.

 

 

 

Lähiruokaa lähinaapurissa – emme päätyneet sattumalta samaan paikkaan

Resized_20170331_185602_4671
Juurevat juurekset, aina tuoreet yrtit, juusto, riista, myös pikkukala haili ja vuohi…

Villitaimentartar, perunablinit, upotettu viiriäisenmuna ja ruohosipulikreemi sekä ”vuohi yrttitarhassa” ja kaiken päälle paahdettu pavlova minulle:

Sakari Nupponen

Helsingistä Tallinnaan on matkaa vain 80 kilometriä, mutta harva tulee ajatelleeksi virolaista ruokaa myös helsinkiläisten lähiruokana. Sen sijaan ”lähi” -käsitteen verhoon saatetaan kietoa 10 kertaa kauempaa tullut poro tai tuunattu Norjan lohi.

Virossa lähes kaikki on lähiruokaa – usein myös luomua – maa on niin pieni.

Aprillipäivän aattona illallistimme virolaisen mestarikokin Dmitri Haljukovin isännöimässä Restoran Crussa.  Sattumaltako palasimme päivälleen samaan kuin vuosi sitten? Päivällä oli väliä, mutta ei sattumalta: kokemus oli ollut niin hullaannuttava.

Resized_20170331_181853_1063
Tämä kuva oli otettu 31.3.2017, mutta mikään ei ollut muuttunut.

Ensikosketus – katse tai lause – on joskus paikan paras käyntikortti. Kun vuosi sitten astuin Viru-kadulta kyselemään pöytää ”josko olisi noin tunnin päästä”, ei niitä ollut sijaa majatalossa heti luvata. Nautiskellessani paikallista pienpanimo-olutta tiskin ääressä pöytä jo luvattiin. Kun sitten tunnin päästä saavuimme, plaseerausta oli tällä välin vielä kohennettu.

Luonnonmukaista keittiötaidetta on iso lupaus turistikadun varrella, mutta se pitää. Se piti vuosi sitten ja nytkin:

Naudanlihatartar virolaisesta herefordista perunatacossa, savukilohailimajo  sipulinversoinen oli nuorison makuun. Villitaimentartar ruohosipulikreemissä lisukkeenaan perunablinit ja viiriäisenmuna olisi saanut kalamiehet lusikoimaan annosta kupista enemmänkin. Pöytämme emännän kuningaskatkarapu kookoslastuinen taisi olla myönnytys nykyajan hömpötyksille.

Resized_20170331_192345_8795
Malja keittiölle ja sitten pääruokiin.

Pääruoat menivät tasan 3-3.

”Vuohi yrttitarhassa” oli kerännyt lautaselle vihreää papua, kevään luomusipulia ja yrttikimpun. Ylikypsä. Maukas. Mykistävä.

”Retro beefeater” eli paahdettu naudanfilee, helmisipulikastike, luuydin ja perunasurvos oli erinomainen. Tilaa jäi kuitenkin jälkiruoille, jotka virolaiset osaavat kuin luonnostaan.

20180403_151722
Uusi virolainen keittiö oli 100-vuotishanke.

Jälkiruoat ovat siis verissä heimoveljillämme ja yhdestä jälkiruoasta, tuli myös Toiduakadeemian (ruoka-akatemia) järjestämän yleisölle avoimen ”Viron uusi kansallisruoka” -kilpailun voittaja. Voittaja, muut finalistit ja akatemian suosikit on nyt pantu yksiin kansiin. Kun ostin kirjaa Viru Keskuksen Rahva Raamat -kirjakaupasta, myyjä puisteli päätään jäädessäni rupattelemaan kansikuvan ruoasta.

Kiitos samoin olisin sanonut minäkin, joskus.

Ruoka on nimittäin hapankaurakiisseliä, joka tunnettiin meillä ennen sotia Kannaksella ja Suomenlahden saarissa. Nyt sitä vaalivat evakot muun muassa Lahdessa.

Kilpailun voittanut Monika Uibo antoi harmaalle perinneruoalle uuden elämän värittämällä sen tyrnillä ja antamalle sille crème brûlée -tyylisen katteen. Jälkiruoan koko nimi on karamellikattega astelpajukaerakile ja kaeravahvel. (astelpaju = tyrni)

Pitääkö hapattaa, keittää ja tohottaa itse, vai saako tilattua jostain?, jää nähtäväksi.

20180401_163219
Suuret herkut ovat joskus yksinkertaisia. (terve = kokonainen)

Ruoka-akatemian pääkokkki Tarvo Kullam valitsi kirjaan sata reseptiä. BBQ-mestarin oma resepti alkaa neuvolla ”otetaan kokonainen kana”. Suomalaisten grillaillessa makkaroitaan virolaiset ottivat jo neuvostoaikana askelia eteenpäin lähemmäksi luolamiehen keittiötä. Virolaisessa grillissä ei sihise B-makkara.

20180401_163305
Tarvo Kullamin suitsukana kirjasta Tänapäevane Eesti köök.

Viron juhliessa 100-vuotista itsenäisyyttään Suomikin saa osansa. Esimerkiksi Hotelli Virussa on vielä tämän vuoden ajan erityinen Suomi-teema Suomi-aiheisine huoneineen. Tämä oli osa Virun omaa 45-vuotisjuhlaa. Viro taas viettää satasiaan helmikuuhun 2020 asti, jolloin tulee 100 vuotta sen oman Tarton rauhan solmimisesta.

20170505_155651
Edessä ylhäällä tunnetu suomalainen herkkusuu Kustaa Mannerheim.

Kun Viro uudelleenitsenäistyi 1991, moni kysyi, miten maa pärjää? Uhmakkain gastronomispoliittinen kommentti kuului: ”Sitten syömme vaikka perunankuoria”.

Olen maistanut niitä huippuravintolassa joskus 90-luvun puolivälissä. Todella hyviä.

Ja sitten vielä jotain palanpainikkeeksi:

20180401_143615
Viron vanhin pubi vuodesta 1993.

Toisena päivänä on hyvä poiketa Pikk-kadulta tänne. Viron vanhin pubi Hell Hunt (= lempeä susi) on toiminut vuodesta 1993. Se vain pysyy ja paranee. Raikas aamun avaus kello 12 alkaen on oman panimon Hele (= vaalea lager).