Vai että vanha pari Tallinnassa!

Perheemme kävi edellisen kerran kunnolla Tallinnassa, kun vanha rouva Venus täytti vuosia 2018 maaliskuussa.

Perheemme kävi viimeksi kunnolla Tallinnassa maaliskuussa 2018, kun nuorehko rouva Venus täytti tasaisia.

Tiina Vahtera

Onko Virolle ja Suomelle käynyt kuten vanhalle avioparille, huolestuivat viranomaiset, kun viime vuosien matkailukäyrä nuokkui keski-ikäisen sohvaperunan lailla. Herra Mars ja rouva Venus, 23 vuotta  tuore aviopari, ottivat selvää.

Herra Mars on oikea Viron-veteraani. Hänen ensirantautumisensa Tallinnaan tapahtui Georg Otsilla tiukan neukkuvallan aikana 1981. Mars matkasi suomalaisen ystävänsä virolaisiin häihin. Nykyään tuo pariskunta asuu naapurissamme.

Itse kävin ensi kerran marrakuussa 1987 jossain salaisessa luolassa kuuntelemassa Villu Tammea. Tere perestroika, muistattehan.

Loppusyksyn Neuvosto-Viro antoi  ainoataan. Harmaata ja apeaa. Se  ei todellakaan  ollut  alakuvan  kaltainen,  vaikka  Teletorni oli pystyssä.         

Lyötyämme Marsin kanssa hynttyyt yhteen ramppasimme – ja paino sanalla ramppaaminen – Tallinnassa tämän tästä, muualla Virossa vähintään kerran vuodessa. Lasten kanssa ja ilman lapsia, sukumatkoilla ja kiviriipoitta, työmatkoilla ja vapailla. Ristiin rastiin maata.

Kunnes ei enää oikeasti huvittanut. Tuntui, että Virossa ollaan riittämiin käyty ja joka kolkka kierretty. Siinä mielessä matkailuviranomaiset ovat oikeassa. Väsyimme etsimään uutta.

Nämä maisemat on niin nähty.

Nämä maisemat on niin nähty.

Viime kesänä huomasin, että Viron-hupireissailussa oli ihan puolentoista vuoden paussi. Se on meikäläisittäin pitkä aika.

Toukokuussa kävin kyllä työmatkalla Viking Linen, Eckerö Linen ja Tallinkin mukana, mutta jouduin kiiruhtamaan kesken pois. Naapurin hautajaisiin. Tallinnan kuumin kohde Noblessner jäi näkemättä, ja näkemättä se on yhä.

Kesällä ei matkailtu, kunnes elokuun lopussa nappasi: mennään edes jonnekin. Mennään Tallinnaan. Ei tehdä mitään. Ei ainakaan töitä. Käydään vihdoin Telliskivessä, mutta ei oteta paineita.

Telliskivi on Tallinnan  luovan luokan ja  hipstereiden  kaupunginosa.

Herra Mars on kirjoittanut alias-nimellään Sakari Nupponen historiikin Aikamatka hotelli Viruun, joten tuo 70-luvun kolossi, nyttemmin jo moneen kertaan uudistunut, on ollut lähes vakituinen yöpaikkamme. Omalla rahalla toki.

Viru-hotellin 22. kerroksesta on kelvolliset näkymät alati uudistuvaan cityyn.

Huoneestamme Virun 22. kerroksesta avautui kelpo maisema yli alati kehittyvän cityn.

Hotelliasiantuntimuksemme on siis kapea, mutta sitäkin syvempi. Huoneemme yläpuolella 23. kerroksessa on KGB-museo, jossa olemme usein käyneet. Herra Mars kertoo siitä mielellään:

Ja tarinathan olen usein kuullut. Elokuun viimeisissä auringonsäteissä KGB-luento käy iltaviihteestä.

Oi illallinen! Meinasin ihan unohtaa! Joka tyypin kannattaa ottaa riski ja sittenkin vaeltaa Vanhankaupungin läpi. Sen reunalla, melkein Uus-kadun päässä  Hattorpe tagune -tornin  (mikä se muuten on suomeksi?) juurella on ravintola  Leib, suomeksi leipä. Olen käynyt siellä kahdesti, eivätkä ne jää viimeisiksi.

Aito, moderni  virolainen  ruoka ja mietityt kokonaisuudet, hurmaava puutarha ja palvelu sekä historia skottilaisena klubina. Kivaa kahdestaankin melkein hopeahääpäiväänsä juhliville.

Vitsit, kun aina pukkavat nämä vatsan nautinnot  meikäläisellä päällimmäisiksi.

 

Lämmin elokuun  ilta ja herkut muurin varjossa.

Aamusella oli meininki testata Hop on -bussi ja katsoa, mitä opastus suomalaiselle tarjoaa. Ostimme kolmenkympin Tallinna-kortit, mikä oli virhe. Hopparista olisi pitänyt maksaa lisää ja aikataulu oli harva. Museo, johon halusimme eli Fotografiska ei korttia huoli.

Harmitti, mutta neuvoa antavilla on taipumus antaa  neuvoa. Vaihtaisimme hopparin ratikkaan, kolmenkympin Tallinna-kortit taskussa. Oppirahoja maksellaan näemmä vielä 40 vuoden Viron-reissujen jälkeenkin.

Ihan äkkiä ei olisi tullut mieleen istahtaa  sille neuvoa-antavalle suomalaisten suosimaan Katarina Käigin Controventoon, mutta rankkasade yllätti ja onneksi niin.

Tunnelma ravintolassa oli kuin Italiassa: Mamma Mia, mikä sää, henkilökuntakin siunaili. Takkatulen lämmössä oli tunnelmallista kuunnella ulkona uhkuvaa myräkkää.

Mamma mia, mikä sää!

Ehkä olemme jonkin sortin edelläkävijöitä Viron-matkailussa, mutta Telliskiven  luovan luokan sokkeloissa emme ole. Tai miten sen ottaa. Kolusimme  viime vuosituhannella Balti Jaama Turgin tienoita silloin, kun  liiskaanuneiden kaalinlehtien seassa vielä juoksivat kulkukoirat ja rotat. Säilötyt kurkut ja paprikat olivat silti yhtä maukkaita kuin uudessa kauppahallissakin.

Ihastuimme nykyiseen. Kukapa ei ihastuisi!

En ole kuullut Telliskiven alueesta yhden yhtä poikkipuolista kommenttia. Onhan se kulttuuriteko, kun rempallaan olevat betonimöhkäleet remontoidaan tuottavaan ja viihdyttävään käyttöön.

Fotografiska nousi keskelle vanhaa teollisuusaluetta vaivihkaa. Äärettömän suosittu lisä Tallinnan kulttuuritarjontaan avattiin vajaa vuosi sitten.

Tallinnan onni lienee ollut sekin, ettei sodanjälkeinen neuvostovalta saanut lanattua maan tasalle vanhoja rakennuksia, kuten Suomessa tapahtui samaan aikaan. Rötisköt jätettiin rapistumaan silleen. Kaupungissa on yhä rakennuskantaa, jota uudistaa.

Myrskyn jälkeen on poutasää, niinhän nytkin.  Fotografiskan maisemassa olevasta ravintolakeskittymästä oli vaikea valita levähdyspaikkaa, joten otimme kiinnostavimman näköisen eli Peatuksen, pysäkin. Muissa  oli  lounaalla tarjolla lähinnä burgereita savulla ja ilman. Jätimme hiukopalan hiukan myöhemmäksi ja huuhtelimme (taas) vain kurkkumme.

                Monille tuttu Boheem jäi meiltä seuraavaan kertaan.

Hirmu hyvä terassikeli tuli!

Telliskivestä hyppäsimme ykkösratikkaan. Kohdekin oli erinomaisen tuttu Derevyaska-retrobaari  eli ratikkabaari  kiskojen  kääntöpaikalla Koplissa.

Matkalla Telliskivestä Kalamajan kautta Kopliin näkyi yhä luhistumaisillaan olevia, osin palaneita puuröttelöitä sekä  hrustsovka-neukkukerrostaloja.

Matkan edetessä englanninkielinen hipsteri-Tallinna muuttui taas venäjänkieliseksi köyhäläksi. Tuskin enää kauaa.

Välissä on myös joutomaata, joten todennäköisesti grynderit iskevät kyntensä tähän Tallinnan pohjoisimpaan kolkkaan piakkoin.

Kakkosen ja ykkösen päättäri koplissa kannattaa koklata. Se on paluu Telliskiven ja Kalamajan modernista nykyisyydestä eilispäivään.

Ratikkabaari on kuskien vanha taukotupa, halpa ja sanoin kuvaamaton. Siispä vain kuvia.

Baaria ei ole hinnoilla pilattu, jos kohta ei laadullakaan. Tunnelma on kohillaan.

Herra Marsin iänikuinen kiluleipä ja palanpainikkeet.

Borssikeitto oli  törkeän hyvää.
Retrokuppilan salin puoli oli hämyinen keskellä kaunista elokuun päivää.

Palvelu oli ystävällistä ja antimet runsaita. Oluthanoja ei  liene  pesty aikoihin.

Uskollinen ratikka numero 1 vie Koplista Kadriorgin hienostokaupunginosaan. Samalla reitti on aikamatka menneestä ultramodernin kautta syvemmälle historiaan.

Lämmin suositus: raitiovaunu  maksaa turistille kalleimmillaankin vain 2 euroa (paitsi meille virattomaksi jääneellä Tallinna-kortilla kolmekymppiä), kulkupeli on siisti ja ruuhkaton keskipäivällä. Eikä sielläkään tarvitse keskustella kenenkään kanssa:

Jotenkin se Tallinna-kortti jäi kaivelemaan ennen laivan lähtöä.  Sitä piti sittenkin jossain viuhuttaa.

Kadriorgin palatsia emme olisi ehtineet kahlaamaan, mutta puiston syrjällä olevan pienen Anton Hansen Tammsaaren kotimuseon kyllä. Sattumalta joskus löytää jotain kivaa ja sympaattista.

Kadriorgin puiston turistit.

Tälle loppukesän matkan muistolle on syynsä.

Reilun viikon kuluttua pidetään Helsingissä jälleen matkamessut ja Viro on nyt voimalla mukana. Partnerimaana.

Muutaman edellisvuoden messutarjonta oli vain yrittäjien varassa, mutta kattojärjestö Visit Estonia on  herännyt. Suomi-turistien häipyminen säikäytti. 16. tammikuuta alkavilla messuilla on mukana jopa 60 virolaista osastoa.

Viime heinäkuussa reissut etelänaapuriin jälleen piristyivät, ja kappas, mekin olemme tilastossa mukana.

Ehkä viinan hinta, ehkä  paikoin ynseä palvelu, ehkä perhematkailijoiden aliarviointi… mikä lie notkahdukseen vaikuttanut. Ehkä todella se vanhojen avioparien laimea kiintymys. Siellä on käyty jo.

Pieni  etäisyys oli tarpeen molemmin puolin. Se lisää mielenkiintoa: mitähän uutta ne ovat taas keksineet, sillä virolaiset kyllä keksivät.

Päteeköhän etäisyys myös vanhojen parien suhteeseen?

Matkamessut Helsingin Messukeskuksessa 17.-19.1. 2020. Ammattilaispäivä 16.1. Partnerimaa Viro.

 

1 comment

Add Yours

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s