Browse by:

Viking Linen jouluähky on freesi

Tiina Vahtera Voi apua! Tempaisin jouluähkyn (lokakuussa) vain paristakymmenestä eri ruokalajista. Viking Linen joulubuffasta jäi noin 70 vielä maistamatta. Buffetiin eli seisovaan pöytään pitäisi laittaa käyttöohjeet aikuisia varten:  minikikkare tätä, mikro tuota, nano kolmatta. Sitten voi surutta mättää jälkkäriä siihen erikoismahaan, joka on varattu makeille. Kuulostaa first world problemsilta, mitä se onkin.  Omaan päähän kuuluu muistutus…

Silja ja mä – oi näitä vuosia!

  Tiina Vahtera Silja Line juhli Siljan nimipäivänä 22. marraskuuta 60 vuotistaivaltaan. Onnea! Olemme varttuneet melkein samaa tahtia, paitsi että minä olen paaaljon nuorempi. Vaikka en huomattavasti nuorempi olisikaan, en sitä tässä tunnustaisi. Siljalla ja perheelläni on  pitkä suhde.  Tykkäämme Ruotsista jollain kummallisella tavalla. No, Tallinnastakin kyllä.  Laivayhtiöiden suhteen olemme molempiruokaisia, mutta nyt on Siljan päivä. Muuten,…

Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen… Tallinnasta tulee kolme kirjaa

Sakari Nupponen Neukkuaikaan tässä sijaitsi ”Punainen baari”. Varsinaista nimeä sillä ei ollut, mutta se vain oli punainen ja toimi ruplilla. Ennallaan on maisema Tammsaaren puistoon. Viru täytti toukokuussa 45 vuotta ja nyt keskiviikkona se julkaisi 45 suomalaisen parhaat vinkit Tallinnaan. Kiitos Urho Kaleva Kekkosen laivaliikenne maidemme välillä alkoi 1965. Se oli ollut jäissä 40 vuotta.…

Sää, sää ja sää – kesän puhutuin juttu on Suomen ykkösvaltti

Sakari Nupponen Etelä-Euroopan kärventyessä Luciferin hikisissä ja karvaisissa kourissa moni jaksoi meillä valittaa säidemme haltijasta. Minä en. Mitä nyt sienisato ja nahkiassaaliit antoivat odottaa eikä kuha noussut syönnille pintavesiin. Se siitä urputuksesta. Höyrylaiva Tarjanne kynsi leppeää Näsijärveä Suomen suvessa ystävien kutsumilla syntymäpäivillä. Illan hämärtyessä oli päivänselvää: maamme matkailuvaltti numero 1 on ilmasto. HL Tarjanteen höyry…

Murusoppaa muruseni, tervetuloa Suomeen

Sakari Nupponen Kahden viikon herkuttelumatka Euroopassa huipentuu muruseni kanssa murusoppaan. Taisimme olla väliinputoajia koulusssa. Tätä kun ei niinkään meillä ollut, sen  sijaan esim. makaronivelliä, mannaryynipuuroa, kaalikeittoa, sipattia, tillilihaa ja sitten armeijassa räjähti: vääpelin… Jauheliha oli sen verran kallis ja hieno herkku, ettei siitä tehty soppaa esimerkiksi Otavan 1957 suuressa keittokirjassa. Ei reseptiä. Entä ne Euroopan…

Virusta katosi kaalinhaju – onnea Tallinnan 45-vuotias maamerkki!

Tiina Vahtera Voisin jäävätä itseni, mutta en jäävää. Omaansa saa kehua. Elin 10 vuotta sitten prosessia, jolloin syntyi Mars-herran ensimmäinen kirja ”Sakari Nupponen: Aikamatka hotelli Viruun”. Ja tämmöinen 45-vuotias Viru oli elämänsä alkutaipaleella 1972. Neuvosto-Tallinnakin oli hiukan toisennäköinen kuin Euro-Tallinna. Huom! autot. Kirjaprojekti oli innostava ja kiinnostava, yllättävä ja ihmetystä herättävä. Kirjan alkupaukusta saamme kiittää silloista…