Silja Serenade koki pikauusinnan

Silja Serenade uudistui, sisaralus Symphony lähtee korjaustelakalle tammikuussa. Kuva Tallink Silja.

Tiina Vahtera

Silja Serenaden syksyn 2018 rempan ajoitus ei mennyt ihan putkeen. Laiva joutui lähtemään pikkujoululiikenteeseen viimeistelemättömässä kuosissa. Poruhan siitä nousi.

Harmi, sillä  61 vuotta vanha Siljan brändi on vahva ja tuote hyvä. Suomalaisilla on sen kanssa pitkä, vakaa suhde. Niin myös minulla ja perheelläni.

Hoidetaan  heti muodollisuudet pois: yökerho Atlantis Palace on nyt Starlight. Tammikuun loppuun esitettävä Great Gatsby -show on taidokas ja viihdyttävä, onnea siitä.

1920-luku on nyt tosi trendikäs, esimerkkinä vaikka Babylon Berlin Ylellä. Toivottavasti aika ei poliittisesti toista itseään eikä 1920-luvusta tule 1930-luku, 1940-luku ja niin edelleen. Merkkejä kyllä on.

Gatsbyn esiintyjät pääsivät 27. 11. pressipäivänä ensi kertaa oikeasti Starlightin lavalle, mutta vetivät esityksen kuten ammattilaiset tekevät. Amatööri ei huomannut, ei ainakaan selvin päin, että muutama päivä aiemmin remontin jälkeinen liikennöinti oli mättänyt pahasti.

1920-luku on nyt kaikkialla. Siljan Great Gatsby -show toimii.

”Ei mennyt kuin Strömsössä”, viihdepäällikkö Tiina Tähtinenkin tunnusti.

Hetki ennen shown alkua ja hetki sen jälkeen  rappusia  vielä viimeisteltiin ja oluthanoja asennettiin paikoilleen. Serenade ehti kulkea kahdesti Tukholmaan ja takaisin yökerho kiinni.

Katsotaan kuitenkin mieluummin eteen kuin ahteriin. Kokemuksesta opitaan. Seren sisaralus Silja Symphony lähtee korjaustelakalle 9. tammikuuta.

”Otamme käyttöön plan B:n”, viestintäjohtaja Marika Nöjd vakuuttaa.

Symphony ehtii vielä hoitaa loppiaisen venäläisristeilijöiden ruuhkan, jos sellainen vuodenvaihteen jälkeen tulee.

Keulabaari, uudelta nimeltään Sea View Lounge, tarjoaa mahtimaisemat valoisan aikaan. Tähän aikaan vuodesta valoa on nirkosesti.

Rempassa uusittiin myös fine dining -ravintola Bon Vivant, joka riisui ysärin pois ja pukeutui moderniin viileään.  Toimii myös.

El Capitanista Grill Houseksi muuttuneessa grilliravintolassa en kerinnyt käymään, en myöskään vanhassa vanhassa Old Portissa, joka kuoriutui  Sea Pubiksi. Piti höpötellä tuttujen kanssa.

Varmaankin ehdin, sillä kuten sanottua, meillä on Siljan kanssa vakaa suhde.

Bon Vivant näyttää nyt tältä.
Promenaden fiinein ravintola aukeaa valoon.

Uudistuksia tulee ja menee, mutta Helsingin ja Tukholman väliset vanhat leidit Sere ja Symppa ovat pysyneet linjalla 27 ja 26 vuotta. Valkoiset jättiläiset Olympiaterminaalissa, Maarianhaminassa ja  Värtanissa ovat uljas näky.

Olen tullut pikkuisen kermapersiiksi, joten kaukaisten humputteluvuosien kansipaikka on vaihtunut – silloin harvoin kun on varaa – alkovin, parvekkeen ja kunnon suihkutilojen commodore-hyttiin. Kallistahan se on kuin fan, mutta joskus, silloin tällöin, kerran viidessä vuodessa  sijoitamme herra Marsin kanssa itseemme tällä tavoin.

Commodoret on muuten myös uusittu, mutta vielä vähän vaiheessa. Siksi vanha kuva kylppäristä:

Commodoren kylppäri ei näytä enää tältä, mutta enpä näytä minäkään.

Tukholman-risteily on aina ihana irtiotto. Tukholma on vuoden ympäriinsä suloinen, jopa melkein oikea ulkomaa. Tulee siellä käytyä huokeammassakin hytissä ja myös toisenvärisillä laivoilla.

Tukholmassa on ihminen onnellinen.

Silja on osa Tallink Siljaa, mutta hyljepiippuisilla on suomalainen henkilökunta. He ovat olleet laivoilla aina. Palvelu on sen mukaista.

On kuin kotiin tulisi.

 

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s