Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen… Tallinnasta tulee kolme kirjaa

20171108_161148 (1).jpg
Näytteitä nyky-Virun keittiöstä.

Sakari Nupponen

Neukkuaikaan tässä sijaitsi ”Punainen baari”. Varsinaista nimeä sillä ei ollut, mutta se vain oli punainen ja toimi ruplilla. Ennallaan on maisema Tammsaaren puistoon.

Viru täytti toukokuussa 45 vuotta ja nyt keskiviikkona se julkaisi 45 suomalaisen parhaat vinkit Tallinnaan.

20171108_142343
A-terminaalissa muistutetaan UKK:n ansioista maidemme välisten suhteiden parantajana.

Kiitos Urho Kaleva Kekkosen laivaliikenne maidemme välillä alkoi 1965. Se oli ollut jäissä 40 vuotta. Tätä suomalainen shoppailija ei voi ymmärtää 2017.

Laivaliikenteen alku oli myös hotellirakentamisen alku: Tallinnaan nousi Inturistin Viru-hotelli, joka on nykyään tuttavallisesti Sokos-hotelli. Montako suomalaista on siellä yöpynyt? Vaikea laskea, kun joskus suomalaisuusaste on ollut yli 90 prosenttia ja joskus 0 prosenttia. Jälkimmäinen luku lienee tammikuulta ja 1980-luvulta, kun ainoa laivayhteys eli Georg Ots oli telakalla.

Ehkä meitä on käynyt siellä runsaat 2,5 miljoonaa, pelkkää matematiikkaa: 50 prosentin osuudella ja kolmen päivän keskimääräisellä yöpymisellä laskettuna.

20171108_161801
Suurlähettiläs Kirsti Narinen oli päätähtiä Virun juhlaillassa.

Suurlähettiläs Kirsti Narinen vie uutuuskirjassa vieraansa mieluusti ulkoilmamuseoon (”Viron Seurasaareen”) sekä Pyhän Jaakobin kirkkoon, joka on ainoa nyky-Viron aikana rakennettu moderni luterilainen kirkko sekä Suomenpoikien hautausmaalle. Jaa kenen? He olivat niitä tuhansia vapaaehtoisia, jotka taistelivat Suomessa ja olivat ottamassa vastaan sitä kaikkein kovinta eli Neuvostoliiton suurhyökkäystä kesällä 1944. Suomenpoikia on Virossa enää noin 40.

Vieraansa Narinen käyttäisi syömässä  Noassa Viimsin niemellä. Sekin on kaupungin ulkopuolella.

Tallinna on siis muutakin kuin satama ja Raatihuoneentori.

Peep Ehasalun ja Jussi-Pekka Aukian Polkuja ja mansikkapaikkoja -kirja sekä sen 45 tarinaa julkaistaan Martin markkinoilla Helsingin Kaapelitehtaalla 18.-19.11. Tuoreeltaan painosta tulevat – tuskin muste kuivunut – myös Tapio Mäkeläisen Tapion matkassa Tallinnaan ja Jari P. Havian toimittama historiakatsaus Virosta ja Suomesta sekä maiden välisistä suhteista. Yhtenä erikoisimpana lukuna siinä on Suomeen haudatut virolaiset – mm. J.K. Paasikiven siilitukkaa ajanut parturi.

20171108_161108
Malja Virolle Virussa.

 

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s