Browse by:

Säästä Kuubani, Irma

Tiina Vahtera Vajaa vuosi sitten olimme Herra Marsin kanssa ensi kertaa Kuubassa. Paikan päällä reissu ei hääviltä tuntunut. Fidel sattui juuri kuolemaan, oli suruaika, ja 20-vuotishääpäivämatkamme muuttui tietotyöläisten raskaaksi työmatkaksi sikarisaaren päästä päähän. Tästä olen jo kirjoittanutkin. Lomamme kohde oli Havanna, mutta  Castron hautauspaikka Saaren eteläkärjen Santiago. Niin sitä eri peleillä köröteltiin 900 kilometriä ees sun…

Rakkaat ystäväni, huivisiskot, sielunsiskot!

Tiina Vahtera Näiden kahden ihanan naisen kanssa olen tehnyt hienoimmat reissuni, kun perhettä ei oteta lukuun. He ovat Liisa ja Pia. Kolmisin tai ainakin jommankumman kanssa olemme nauraneet, riemuinneet itkeneet,  pelänneet, hyperventiloineet, polttaneet nahkamme. Olemme eksyneet ja löytyneet. Olemme tarponeet rännässä ja puuterihiekassa. Olemme inhonneet snorklaamista ja ratsastamista. Olemme syöneet loistavasti, nauttineet toisenkin lasillisen, voineet…

Paskaaks tässä, tuumasi työläinen Kuubassa

Tiina Vahtera Sen piti olla kaikkien aikojen hääpäivämatka! Lähdetään Kuubaan niin kauan kuin Castroissa vielä henki pihisee. Kävi niin, että Fidelissä lakkasi pihisemästä juuri 20-vuotisjuhliemme alla. Hääpäivämatka muuttui työmatkaksi. Mikäs siinä, meiltähän tämä käy, mutta ukon tuhkakuppi haudattiin lähes 900 kilometrin päähän majapaikastamme Havannassa. En halua olla epäkunnioittava, sillä minusta Fidel on erittäin karismaattinen ja tehnyt…

Historia on hänet rahastava

Sakari Nupponen Läntisen pallonpuoliskon ja kolmannen maailman hämmentäjä. Narsisti vailla vertaa. Silti ei yhtään katua, puistoa tai toria – saati patsasta hänellä tai hänen nimellään. Fidel Castro on suonut kunnian mieluummin 1800-luvun vapaustaistelijalle José Martille. Nyt tuli muistomerkki, vaikka veljensä Raúl surijoiden suruksi kertoi muistotilaisuudessa, ettei Fidel kuolemansakaan jälkeen halua muistomerkkejä. Haudasta Santiago de Cuban,…

Täältä tullaan Kuuba! Postia Pahakurusta setä Fidelille

Sakari Nupponen Kuvan  otti vaelluksella Hetasta Pallakselle elokuussa 1989 virolainen Toomas Volmer, nyt fotovolmer.eu Ensimmäinen paperikopio lähti Kuuban. Laitoin postikortin osoitteeksi Fidel Castro, Havanna, ja toivoin maan jatkavan näiden mainioiden sikareiden valmistamista maailman tappiin. Nyt olen menossa tarkistamaan tilanteen. Rome y Julieta perfectos oli tuolloin ehdoton suosikkini. Kuuba on muuten aivan käsittämätön juttu. Mitä enemmän…

Kuuban kriisi ratkesi rauhanomaisesti

Tiina Vahtera Nyt kun  armaani on päässyt fiilistelemään jäänmurtajalle, tosin vain laiturissa, on aika ryhtyä vakavasti keskustelemaan Kuuban tilanteesta. Ja lähestyvästä smaragdihääpäivästä. Keskustelun sävyä siivittää keli. Jotenkin ihminen tuntee  olevansa ehjempi ja hyväntuulisempi toisenlaisessa ilmanalassa. Elävänsä sillai niinkö täydemmin? Nyt ei ole se ilmasto. Kuten tiedätte, meillä päätökset syntyvät sekunnissa, kun toimeen tartutaan. Tarttumisen hetki…