Tiina Vahtera
Varoitus: tämä artikkeli saattaa aiheuttaa mielipahaa monestakin syystä.
Sain houkuteltua Herra Marsin ensivisiitille Kreikkaan. Valitsin itsevaltaisesti kohteeksi pohjoisen Thassoksen saaren, koska se on vihreä ja vuorinen, ei kuiva ja vuorinen, kuten monet muut Kreikan saaret elokuun lopussa.
Lento oli anivarhain. Vekkari pirisi kolmelta ja kuopus heitti vanhat kentälle neljän jälkeen.
On muuten mallikas lentoyhtiö tämä Tjäreborgin käyttämä Jet Time. Täysin suomalainen, mukava henkilökunta, erinomaisen hauska kippari Leppälä, jonka kuulutukset olisivat voineet olla Jarpin, mutta lentotaito (toivottavasti) ei. Google ei antanut varmaa vastausta hänen etunimestään.
Leppälä vetäisi komeasti liinat kiinni Kavalan pienellä kentällä, jossa on lyhyt kiitorata. Vieressämme istuneella nuorellaparilla tuntui olevan paha lentopelko. Nousussa ja laskussa he rukoilivat ja pitivät käsiään ristissä.
Matka oli muuten itse maksettu. Kehaisin, kun oli aihetta.
Bussit hoitivat meidät Kavalan satamaan, sieltä ro-ro-lautta Thassos II:een ja aivan Limenaksen keskellä olevaan hotelli A for Artiin. Sujuvasti, aikataulussa.
A for Art kuulkaas olikin paikka! Design-hotellin design syleili kaikki maailman maut – ja mauttomuudet – kuoliaaksi. Seinältämme katseli korut kaulassaan rap/rasta-Gandhi. Huomaattehan herra Marsin Demis Roussos -kaavun, joka pääsi nyt ensi kertaa Kreikkaan. Asu on ostettu yli 30 vuotta sitten Marokosta. Hintansa haukkunut.
Kylpyhuone, jossa ei kuivunut mikään, edusti uusmauttoman tyylin rustiikkipuolta. Valitsimme hotellin siksi, että siinä oli varmasti ilmastointi. Valinta oli oikea. Vuonna 1907 tupakkatehtaan konttoriksi rakennettu pytinki on keskellä pikkuruista Limenasin kaupunkia, mutta yöelämä ei häirinnyt, sillä sitä ei ole. Parvekekin puuttui, siitä miinusta. Kaikkea ei voi saada.
Parina iltana kuuntelimme livemusiikkia ikkuna auki. Nukahdimme Melína Merkoúrin Ei koskaan sunnuntaisin ikivihreään tuutulauluun. Kuulet biisin kun klikkaat linkkiä.
Hotellissa ei ollut muita suomalaisia. Sen sijaan äveriäitä itäeurooppalaisia oli paljon. Nyt minun onkin hyvä lopettaa yleislätinä kohteesta ja siirtyä keittiöfilosofiseen pohdintaan aiheesta, josta oli tulla elämää suurempi.
Miksi en halua olla bulgarialainen?
Google tietää, että Thassos on Kreikan lomasaarista edullisin. Siellä lomailevat kreikkalaiset, bulgarialaiset, romanialaiset ja turkkilaiset. Tämän selvitimme etukäteen ja tämä myös mietitytti.
Miksi? Sitä kysyn itseltänikin, ja yritän nyt vähän selittää.
En osaa kreikkaa, en bulgariaa, en romaniaa, en turkkia. Thassoksella tuntui, kuin olisin vasta kuuroutunut. Kanssakulkijoiden suut liikkuvat, ääntä tulee, mutta mitään et ymmärrä. Hyvin erikoinen kokemus. Kreikankieliset kohteliaisuudet efharistot, paragallot ja kalimerat olimme toki opetelleet etukäteen.
Romanian opin kenties erottamaan loppulomasta. Siitä löysi ranskan-vivahteita. Bulgarian kieli oli ihan mahdotonta. Olen ajanut maan läpi autolla vuonna 1988 – todellakin – mutta en viipynyt yhtään pitempään kuin oli pakko. Rautaesirippu oli tuolloin vielä tiukka ja maa täysin kyrillinen. Nyt Kultahietikon rannoilla kuulemma raikaa anglotekno, kaikki sujuu englanniksi. En ole käynyt, enkä todennäköisesti käy.
Romanian läpimarssin suoritin 30 vuotta sitten samalla menetelmällä kuin Bulgarian: pian! Määränpäänä oli tuolloin Turkki, jonka kielestä en saa tolkkua yhtään enempää.
Kauppakujilla ja ravintoloissa iltahuviksemme tuli arvuuttelu kansallisuuksista. Jännää ja mielenkiintoista, kun ei kielestä voi päätellä oikeastaan mitään. Olet ihan umpiossa, ennakkoluulojesi varassa.
Itse asettelin aina pöytään näkösälle Helsinki-kukkaroni, jotta tarjoilija huomaisi mistä olemme, ja varsinkin mistä emme ole. No miksi ihmeessä? Tätä piti miettiä matkalla päivittäin. Minkä vuoksi ärsyyntyä siitä, että meitä arvellaan itäeurooppalaisiksi, mitä maantieteellisesti tietysti olemmekin.
Tuli tarve heti oikaista, kun meiltä kysyttiin, olemmeko Romaniasta.
Herra Mars ja minä emme kumpikaan edusta pitkää, joutsenkaulaista viikinkityyppiä. Olemme tanakoita, tavanomaisesti pukeutuvia, värittömiä ihmisiä, paitsi herra Mars, joka on suomalaiseksi poikkeuksellisen tummahiuksinen.
Kun puhumme tätä outoa kieltämme, meitä luullaan useimmiten venäläisiksi. Myös hollantilaisiksi tai saksalaisiksi. En halua olla mikään näistä kansallisuuksista. Haluan olla suomalainen. Kerran ruotsinlaivalla on puhuteltu ruotsiksi, mutta sehän ei tuntunut yhtään pahalta.
Olen yllättynyt omasta kansallisuustunteestani, koska minähän olen kosmopoliitti, maailmankiertäjä! Kotimme on avoin kaikille, lapsillamme on kaikentaustaisia ystäviä. Meilläkin on, totta kai! On sukupuolivähemmistöjä, on korjaussleikkauksessa oleva.
Romanialaiset, bulgarialaiset ja turkkilaiset tulivat Thassokselle hienoilla katumaastureillaan. He ajoivat kapeaa rantakatua melko ylväästi. Usein ratissa oli mies; tuhti, paidaton painijamalli, ja vieressä istui siro, hyvin meikattu rouva glittereissään, ja naputti taukoamatta puhelintaan.
Itäeurooppalaiset erotti helposti ravintoloissa siitä, että miehet istuivat kernaasti lounaalla paidatta. Koska olemme suomalaisia, emme kehdanneet paparazzailla lähikuvia, joten tässä vain yksi esimerkki:
Paikallisille paidattomuus on loukkaus, johon on pakko alistua, koska moukkamaisesti käyttäytyvät asiakkaat tuovat elannon.
Aivan kuin paluu seiväsmatkoille 70-luvulle. Uskokaa pois, suomalainen on nykyään oikeasti sensitiivinen matkailija, jonka mieleen ei vilahdakaan mennä kirkkoon, museoon tai ruokaravintolaan ilman paitaa. Koneessakaan ei ollut yhden yhtä humalikkoa.
Yläosatonta mieskomeutta näkyy myös brittien suosimissa lomakohteissa. Kun näen kypsän naisen yläosattomassa rannalla, tiedän, että hän on saksalainen. Entschuldigen Sie, bitte, ei kuvaesimerkkiä tästäkään.
Suomalaisten sensitiivisyyden on todennut muun muassa antropologi, Aurinkomatkojen entinen toimitusjohtaja ja suuri Kreikan ystävä Tom Selänniemi.
Hän kertoi minulle vuosia, vuosia sitten, että kreikkalaiset pitävät meistä suomalaisista, koska emme räyhää emmekä marise, vaan korjaamme itse lethermanillamme sen repsottavan pistorasian. Emme liiku rintamana takki auki, vaan ujosti omalla puolellamme katua. Väistämme vastaantulijaa, tervehdimme kauppiasta, kiitämme tarjoilijaa.
Kreikkalaisilla ja meillä on oma outo kielemme, itäinen naapuri, josta emme kauheasti tykkää, maantieteellinen paikka Euroopan laidalla. Luonne, joka ei tyrkytä itseään. Vähän kuten portugalilaisilla.
Muun muassa näiden syiden vuoksi halusin tulla kohdelluksi suomalaisena. Palvelu parani aina, kun kotimaamme kävi ilmi.
Kokemukseni nykyromanialaisista on kerjäläinen kotikaupan ovenpielessä ja nykybulgarialaisista mukava, puhelias kassarouva samassa kotikaupassa.
Lomalla ja sen jälkeen askartelin ajatuksella, olenko sittenkin rasisti. Minkä takia kuvittelen olevani jotenkin fiksumpi turre kuin bulgarialaiset ja romanialaiset? Tai britit ja venäläiset?
Miksi KAALIMAAN kilvissä paahtava Lexus kapealla rantakadulla potuttaa? Tulihan se sieltä.
Kotosuomessa luin Veli-Pekka Leppäsen synttärihaastattelun 70-vuotiaasta Anna Ziguresta. Latvian entinen suurlähettiläs, meillekin tuttu Anna pohti Hesarissa viisaasti rautaesiripun jälkeistä maailmaa, jota itse en saanut sivistyneenä ajatuksena ulos:
1990-luvulta alkaen nuoriin ikäpolviin on tarttunut rahalla saa kaiken -ajatustapaa, joka vallitsee nykyään liiaksi. Taloudelliset seikat ovat toki tärkeitä, mutta niitä ei saisi päästää säätelemään ja hallitsemaan kaikkia yhteiskunnallisia arvoja.
Saarikierroksen pieni episodi sai pohtimaan, kuinka Erdoganin opit ovat menneet perille. Thassoksen eteläosan Aliki-hiekkarantaa reunustivat valtavat autojonot. Yhdestä roikkui ulkona pikkupoika, joka huusi kaikille vastaantulijoille: Türkiye, Türkiye!
Mehän tietysti valitsimme saaren kiertelyyn pienimmän ja siis halvimman nuhapumpun mikä vuokraamosta löytyi. Fiat jaksoi kömpiä vuoristotiet nippa nappa ylös. Itäpuoli on muuten verrattomasti komeampi kuin länsiosa.
Herra Mars pohtinee seuraavassa kirjoituksessa matkan kulinaarista antia. Meikäläinen vatsaturisti voi ilahtuneena todeta: kerrankin ripuliton reissu!
Kävinihän kaikenlaisissa vessoissa, kaikenmaalaisten matkalaisten jälkeen.
