Syö Itä-Suomi halki – ei helppo rasti, mutta onnistui

20180730_104949
Kuusisen kalamajan terassilta Kotkassa avautuu aito maisema.

SAKARI NUPPONEN

Maiskutellaanko lähiruokaa vain juhlapuheissa? Löytääkö etsivä?

Junnu Vainion katu 95. Lupaavan merellinen osoite. Tämän lähemmäksi merta ja meren antimia ei pääse syömään. Oli tarkoitus syödä hyvää suomalaista ruokaa matkalla pitkin poikin Itä-Suomea. Tässä se onnistui aidosti, muuten oli monin paikoin työlästä.

Maaseutu on laajalti  tyhjä ja pikkukaupunkien ruokalistoja hallitsevat pizza, hampurilainen ja kanakori! Paikallista ruokaa ei kata juuri kukaan.

”Herkkusuu helvetissä” oli Helsingin Sanomien kulinaarisen kolumnistin Jukka Mannerkorven (1944-2012) parahdus Saimaan saaressa vietetyn kesän 1989 jälkeen. Leipä-viini-öljy -palstan ankaran kirjoituksen voisi julkaista sanasta sanaan uudelleen 2018.

Kotkan Kuusisen kalamaja-kalabaari oli yhden matkapäivän pelastus, kun saavuimme nälkäisinä yhteysaluksen päiväretkeltä Haapasaareen. Lohikeitto ja ruisleipä. Perusjuttu.

 

20180731_132530
Lohikeiton kanssa voi nauttia vaikka punaista lonkeroa.

Paikan omistaa Tapio Lampinen, mutta nimi on Kuusinen, koska se sijaitsee luotsien ja merivartioiden Kuusisen saaressa. Parkkipaikat ovat piukassa ja pengertietä myllätään, mutta kalamaja on auki ympäri vuoden – ei vain meille kesävieraille.

20180731_132054(0)
Jos olisimme ulkomailla, kehuisimme: ah, kuinka pittoreskia!

Junnu Vainion kadun toisessa päässä kun huonompi tuuri, kun illalla suunnistimme kohti Wanhaa Fiskaria.  Sitä ennen oli jo käyty turhaan legendaarisen Kairon ovella, ja Kotkan Pursiseuran Meriniemessä sai sapuskaa vain arkilounailla. Kun keskustan snagarikin oli vähemmän houkutteleva, sekä sunnuntai- että maanantai-iltana ainoaksi vaihtoehdoksi jäi lopulta ketjuhotellin ravintola. Siitä ei sen enempää.

20180730_203559
Lappu oli ilmaantunut ovelle saman päivän aikana.

Wanha Fiskari jäi kaivelemaan. Edellisellä käynnillä joitakin kuukausia aikaisemmin olimme syöneet siellä aivan mahtavan kalalounaan ja siihen kuuluneen bouillabaissen, jonka kasvisten ja kalaliemen syvä maku hiveli vieläkin muistoissa. Sepä olisi kelvannut herkkusuu Mannermaallekin.

20180426_135518
Bouillabaisse ja paikallinen kylmäsavuolut viime keväältä.

Tiesimme Fiskarin Helsingin Sanomien edesmenneen kustantajan Aatos Erkon (1932-2012) kantapaikaksi Kotkassa. Kysyimme meitä emännöineeltä Riitta Hortolta, missä pöydässä Erkko tapasi syödä herkkunsa silakat. Ovelta vasemmalla.

Ehkä ensi kerralla.

Haminasta tuli seuraava pettymys. Lounasaikaan oli tarjolla vain lounaspöytää. Muutama vilkaisu niihin riitti. Olivat pitkään seisseet, mistä ei kuitenkaan juonnu nimi ”seisova pöytä”. Niinpä toinen meistä valitsi terassilta nykysuomalaisen halloumiburgerin ja toinen torilta perussuomalaisen lihapiirakan. Burgeri surkea. Lihapiirakka rasvaisen hyvä. Haminasta ei enempää.

Mikkelistä oli jäänyt edellisellä kerralle mainio makumuisto ja ruokailukokemus: Mikkelin teatterin ravintolana toiminut Bistro Vilee. Majoittumisen jälkeen ryhdyimme googlailemaan sitä, ja mitä hittoa! Ravintola olikin lopetettu viime vuodenvaihteessa. Kanttu vei.

Tilalle kokkaamaan ja passaamaan oli syntynyt uusi Bistro Holvi, jonka saamat maireat kiitokset antoivat uskoa tason pysyneen. Keittiössäkin avainhenkilöt olivat  kuulemma ennallaan.

20180802_192320
Alkupalaksi muikut.
20180802_194213
Pääruoaksi couscous ja viiriäinen. Kumppanille kuha.

Holvi täytti odotukset 4/5, jos Vilee pääsi pisteisiin 5/5. Pientä nuhruisuutta, joka ylettyi  pöytäliinalle. Annoksissa oli unohtunut ”vähemmän on enemmän” -periaate, mikä toimi vielä Vileessä. Ruoka oli toki maukasta ja nousi monta päätä korkeammalle kuin maakunnassa keskimäärin. Hinta/laatu oli nipin napin kohdillaan. Kaksi ei kuitenkaan pääse ruokajuomineen alta satasen.

Sitten vielä Lappeenrantaan sekä ”Herkkusuun helvettiin”.

20180801_112554.jpg
Tästä Lappeenranta tunnetaan.

Lappeenrannan kansallisruoka:

Vety on kanamunalla tai kinkulla täytetty lihapiirakka. Atomi sisältää molemmat.  Jännintä niissä on kuuman ja kylmän yhdistäminen, joka ei kuitenkaan ole aivan niin räjähtävä kuin nokialaisessa kuumassa koirassa. Eipä siitäkään sen enempää.

Atomi tuli nautittua tällä kertaa satamassa – ei torilla. Nämä ovat vilkkaan kesäkaupungin kaksi napaa ja napanuora Kauppakatu, joka on samanlainen viettävä ravintolakatu kuin Kalevankatu Helsingissä.

Vaimo meni satamassa marttojen vohvelikioskille ja tilasi suolaisennälkään annoksen, jossa vohvelin päälle oli lastattu perunasalaattia (ilmeisesti eines) ja savumuikkuja (purkista). Jäimme pohtimaan, mikä sairas ihmismieli tämän keksi.

Kaupunki oli äkkiä tallattu. Siksi teimme retkiä lähiseudulle.

Ensin Imatralle. Mannerkoven nimeämään ”Herkkusuun helvettiin”. Löysimme sen sokerikuorrutuksella.

20180801_140554
Tämä ei ole Disneyn leffasta vaan Suomen kaunein rakennus.
20180801_145801
Pieni yksityiskohta Valtionhotellin ravintolasta.

Minä söin porkkanaraastekiintiömi täyteen 1970-luvulla. Kävin silloin myös ensimmäisen kerran Valtionhotellissa, joka teki vaikutuksen jopa kaupunkilaispoikaan,  eikä siellä taatusti ollut porkkanaraastetta. Nyt sitä oli lounaspöydässä, jonka muu taso vastasi minkä tahansa vanhusten kunnallisen päivähoitokerhon noutopöytää. Ikävä tuli jopa ABC:tä.

En kirjoittaisi näin ikävästi yksittäisen kokemuksen pohjalta, ellei tälle laadulle olisi tuttavapiirissä lukuisia todistajia.

20180801_142046
Jo alkupalat vetivät totiseksi. Olutkaan ei auttanut.

Teimme Imatralta retken keskelle Suur-Saimaata – kiitos Lappeenrannan matkailutoimiston vinkkien. Matka tuntui vievän ei-oikein-mihinkään, kun Kyläniementie Kutveleen kanavan lossin jälkeen päättyi kalasatamaan.

Helteisenä iltapäivänä oli hiljaista. Kyläniemessä huuhtelimme jalkamme vedessä, josta oli nostettu tuleva herkkumme.

20180801_162941
Veneiden laskuluiska. Edessä kalasatama ja Suur-Saimaan ulappa.

Paluureitillä poikkesimme Utulan kyläkauppaan ja baariin. Ajovuoro vaihtui ja nautin muutaman Olvin lonkeron. Olimme takaisin leijonapitäjässä Ruokolahdella. Kyläniemi kuului Taipalsaareen, joka Saimaan selän toisella toisella puolen

20180801_175715
Paikallislehdestä selvisi Utulan nimen muinaishistoria.

Utulan nimi ei muuten tule udusta ja sumusta, vaan muinaisskandinaavisesta sanasta, joka tarkoittaa järveä. Sen saimme lukea paikallislehden vanhasta numerosta.

Paluutaipaleelle jäivät Virmutjoki, Syystaipale ja Rantalinna, jota myydään nyt 6,5 miljoonan euron hinnalla. Emme poikenneet, koska tienvarsiviitta ei luvannut ruokaa.

Toinen retki Lappeenrannasta suuntautui Savitaipaleelle, ja taas löytyi yllättävää nähtävää: Kärnäkosken linnoitus ja saha. Tästä emme olleet kuulleet kuunaan, mutta keskellä Saimaan maisemia oli säilynyt 1700-luvulla venäläisten rakentama linnoitus. josta puiset osat olivat toki tuhoutuneet. Lyhyen ajomatkan takaa tuli vastaan Partakoski ja Partaranta -niminen kauppa, ravintola, pubi, sauna, vierasvenesatama…

20180802_124557 (1)
Parta rannalla.

 

20180802_125246
Partarannassa.

Siellä tuntuivat kohtaavan kaikki. Ruokalistalla oli sen 30 sorttia – pizzat, pihvit ja salaatit – sekä muikut. Vahinko, että juuri tässä kohtaa ei ollut nälkä. Muikut jäivät testaamatta. Tyydyimme helteessä virvokkeisiin.

Takaisin Lappeenrantaan ja matkan parhaaseen ruokakokemukseen. Nyt tuli haastaja jopa Kuopion Sammon legendaarisille muikuille.

Paikan nimi Wolkoff ja sen maine olivat kiirineet Helsinkiin. Kurkistus sisäpihalle suorastaan kutsui.

Kaikki pöydät olivat varattuja, mutta kansainväliseen itäsuomalaiseen tapaan istuimme samaan paikallisten kanssa. Rattoisaa seuraa. Kiitos.

Mutta ne muikut, Kyläniemen muikut! Tuoreita, muttei sentään niin, että kuolemanjäykkyys olisi iskenyt. Mikä rapeus – aivan kuin aavistuksen palanut – päällä ja mehukkuus sisällä. Kerjäsin vaimon lautaselta päät.

Pottuvoi oli kuin muussi Joël Robuchonin keittiöstä – voita säästämättä – kauniin sileää.

Tätä kirjoitettaessa ravintolan nettisivu näyttää, että lounaalla olisi päivän kalaa tilliöljyllä ja fenkoli-appelsiinisalaatilla (15 euroa). Kateeksi käy lappeenrantalaisia.

Olimme niin ymmyrkäisinä Wolkoffin Kyläniemen muikuista, viineistä, oluista ja muista juomista sekä hyvästä seurasta, että aivan unohtui kännykamera taskuun.

Kuinka huomaavaiset bloggarit.

20180801_213732 (1)
Tätä paikkaa voi helsinkiläisenä kadehtia.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s