Virusta katosi kaalinhaju – onnea Tallinnan 45-vuotias maamerkki!

Tämmöinen Viru on keväällä 2017 päivälleen 45-vuotiaana. Tuo henkilö kuvassa, Viru-historiikin kirjoittaja, on hiukan vanhempi.

Tiina Vahtera

Voisin jäävätä itseni, mutta en jäävää. Omaansa saa kehua. Elin 10 vuotta sitten prosessia, jolloin syntyi Mars-herran ensimmäinen kirja ”Sakari Nupponen: Aikamatka hotelli Viruun”.

Ja tämmöinen 45-vuotias Viru oli elämänsä alkutaipaleella 1972. Neuvosto-Tallinnakin oli hiukan toisennäköinen kuin Euro-Tallinna. Huom! autot.

Kirjaprojekti oli innostava ja kiinnostava, yllättävä ja ihmetystä herättävä. Kirjan alkupaukusta saamme kiittää silloista hotellinjohtajaa Yrjö Vanhasta ja hotellin alkupaukusta ketäpä muuta kuin Kekkosta.

Kirjan myötä tuli paljon kavereita, ystäviä, yhteistyökumppaneita, mutta toivottavasti ei vihamiehiä. Miksipä olisi tullut: Viru on kaikille Viru.

Kaunishan se rotisko keskellä Tallinnaa ei ole, sen ovat myöntäneet jopa rakentaja ja rakennuttaja. Se tököttää siinä kuin Raaden hammas, Nesteen torni aikoinaan, mutta kaikki sen tuntevat.

Kaalinhaju on hävinnyt jo aikoja sitten, samaten uteliaat ja äkäiset  kerrosmammat, jotka tiesivät tarkalleen mitä matkalaukkusi sisälsi. Jos siellä oli vaikkapa sukkahousut, kuten usein oli, valuuttaa Tallinnan yöhön oli helppo hankkia omasta huoneesta.

Poissa ovat myös luurit korvilla istuneet KGB:n miehet, tai ainakin he ovat vaihtaneet paikkaa. Kuunteluhuone on museoitu hotellin 22. kerrokseen.

Tavarataivas Viru-keskusta oli jo rakennettu hotellin ja Kaubamajan väliin, kun Herra Marsista kirjoitti historiikkia. Vähitellen se on komistunut ja laajantunut. Sekä Virukseskus ja miksei myös Herra Mars.

Uudet nykytallinnalaiset tuulet puhaltavat Virussa. Ennen  vähän häpeillen tunnustettiin, että nooo…Virussahan me, kun olisi pitänyt olla jossain vanhankaupungin boutique-hotellissa. Nyt kehtaa reippaasti myöntää, että yöpyy Tallinnan parhaalla paikalla, hotellissa, joka on  rankattu yhdeksi Tallinnan viidestä parhaasta. (The Telegraph).

Neljän Ruusun Ilkka Alankokin  viihtyi synttäriyön Virussa, koska hänen hipsterikaupunginosa Kalamajan kämppänsä oli airbnb-vuokralla joillakin ”hollantilaisilla huligaaneilla”.

Toinenkin syy on: Ilkalla ja muilla suomalaisen musiikin Viro-nostalgikoilla on nimikkohuone Virussa. Itse asiassa hotellin 18:nnessa kerroksessa on kaikkiaan 11 Suomi 100-teemahuonetta, joista popin lähettiläiden on yksi.

Huoneen sivuseinällä on kuva Tavastian legendaarisesta backstagen seinästä.

Idean äiti on Virun markkinointipäällikkö Evelin Org.

Haluamme kunnioittaa Suomen 100-vuotisjuhlia näillä teemahuoneilla, sanoo idean keksinyt markkinointipäällikkö Evelin Org.

Huoneisiin pääsee yöpymään kuka tahansa parinkympin lisämaksusta. Kaikki standardihuoneet ovat samanhintaisia, olipa kerros 6., josta huoneet alkavat, tai 21. Ellei teemahuoneeseen ole varausta, sen saa tavallisen Estoria-huoneen hinnalla.

Huoneiden teemat ovat:

Kiekkoleijonat: huone on omistettu kahdelle virolaiselle kulttipelaajalle, Siim ”Märkä-Simo” Liivikille ja Leo Komaroville.

”He olivat heti innolla mukana”, Evelin Org sanoo.

Älä pölli Liivikin luistimia!

Tutkimusmatkailija: Tapio Mäkeläinen on suomalainen kirjailija ja estofiili. Tapion huoneesta löydät Tallinnan parhaat matkailusalaisuudet.

Tapion huone avautuu käyttöön vasta parin viikon päästä.

Pidä hattu päässä: Joka toisella vastaantulijalla on nykyään Costo. Ylijäämäkankaista ja -nahasta tehdyt lakit on suunniteltu Suomessa ja valmistettu Virossa.

10000 järven maa: Tähän huoneeseen tuodaan Vuoden Luontokuva -näyttely, jossa kuvat vaihtuvat.

Kuuluisat arkkitehdit: Tyylillä Eliel Saarisen visioiden ympäröimänä. Saarinen kehitteli suur-Tallinnaa, josta ei kuitenkaan koskaan tullut totta.

Suomi 100-huoneista avautuu maisema meren yli Suomeen.

Suomen suurlähetystö: Suomalaiset ovat ratkoneen lähetystössä monenmoisia pulmia. Huone on sisustettu Tallinnan lähetystön esineillä ja seinille on ripustettu Tallinnassa vierailleiden presidenttien kuvat.

Viru-historiikin kirjoittaja Sakari Nupponen, hra Mars, ei toistaiseksi kuulu joukkoon.

Suomalaiset design-klassikot: Tässä huoneessa on 100 suomalaista ikonista esinettä. Huone avautuu parin viikon kuluttua.

Näin sen maikkarissa: Suomen televisiolla on ollut tärkeä rooli virolaisille varsinkin ennen itsenäistymistä. Se opetti heille muun muassa suomen kielen. Huone aukeaa loppukuusta käyttöön.

Popin lähettiläät: 

Fingerpori: Tässä huoneessa voi tulla vain hyvälle huulelle. Sarjakuvataitelija Pertti Jarla on luvannut luoda tänne oman Viru-stripin. Huone saadaan niin ikään käyttöön loppukuusta.

—-of Finland: huone on omistettu tämän vuoden kuumalle nimelle Tom of Finlandille ja tarjoaa jokaiselle tilaisuuden olla oman elämänsä — of Finland.

Evelin Org sinisissään on kuin merenneito.

Aina kun jotain ylimääräistä jännää on tarjolla, on vaara, että se lähtee mukaan Suomeen… tai Englantiin tai Venäjälle. Niin kuin vaikkapa luistimet. Tai suomalaista designia. Tai Costo-lakki. Evelin Org kuitenkin luottaa ihmisiin.

”Kyllä sen verran pitää aina uskoa. Ei meiltä Estorian puoleltakaan ole tavaraa lähtenyt”, 10 vuotta Virun palveluksessa ollut Org sanoo.

Teemahuoneita voi varata ainakin vuoden loppuun asti. Suosio näyttää, jatkuuko erikoisuus. Miksi ei jatkuisi – rakastamme Viroa, Virua ja Tallinnaa, ja kun saamme nauttia matkallakin kunnianosoituksesta maallemme, niin hiveleehän se.

Orgilla on uusia ideoita varastossaan. Kun ensi vuonna alkavat Viron omat 100-vuotisjuhlat, 250 Virun omaa työntekijää antaa vinkkejä kaupungin parhaisiin kahviloihin, lenkkimaastoihin, romanttisiin kävelyreitteihin,  bileisiin…

Carpe Diem. Carpe Tallin. Tartu hetkeen. Tartuimme.
Viru-ikonit.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s