Sakari Nupponen
Siitä on vierähtänyt jo puoli vuotta. Suvi oli kukkeimmillaan, kun kaarsimme Viron korkeimman putouksen, Valasten, rantatörmältä Ontikan kartanon pihaan. Kutkutti.
Edellisen kerran olimme käyneet näissä maisemissa Maidellin sukuseuran kanssa 2003. (Kuulun karjalaisen Elsa-mummoni puolelta tähän sukuun.) Silloin olimme yötä sangen vaatimattomassa pihapiirin väentuvassa. Kartanon maita ja rakennuksia tutkaillessamme tuumimme – mukana oli myös rakennusalan ammattilaisia – kukahan tämänkin ottaa ristikseen?
Kalle ja Riina-Maija Palander sen olivat tehneet 2011, ja nyt saimme kuulla värikkään tarinan. Meidät ystävällisesti vastaanottanut emäntä ei säästellyt sanojaan kuvaillessaan taistelua byrokratian kanssa tässä suojelukohteessa. Myöhäisklassista tyyliä edustava päärakennus on vuodelta 1855.
Päärakennuksen remontti on nyt pysähtynyt nieltyään aimo summan rahaa. Talo ei kuitenkaan ole tyhjän panttina. Siellä on ollut taidenäyttelyitä ja jopa kesäteatteri! Lisäksi esillä on huippulaskijan (viroksi: mäesuusaäss) esineistöä.
Kävin muutama viikko sitten Lääne-Virumaalla – siis naapurimaakunnassa. Siellä kuulin kyliltä, että kyllä se Ontika nyt meni kiinni ihan kokonaan. Virolaiset ovat kenties joskus vielä suomalaisempia kuin me suomalaiset ja mielellään kertovat naapureista – tässä tapauksessa naapurimaakunnan Ida-Virumaan yhdestä eniten julkisuutta saaneesta majoituspaikasta, Hotell Kallesta.
Eikun ottamaan yhteyttä emäntään ja tässä hänen vastauksensa:
”Hotelli on kiinni aina talvisin ja kesällä auki. Ensi kesälle myymme vain ryhmille – näillä näkymin niin päivävisiittejä kuin myös yöpymispaketteja.”
Siis meikäläisten kaltaiset seurueet kyllä!
Ja mitä muuta me näimme, kun matkasimme pitemmälle itään:
Mihin katosi koko Narvan kaupunki?
Herkkumatka Narvaan, kaksi sikahyvää vinkkiä
Lisää tietoa Viron kartanoista eli moisioista saa täältä:
Viron kartanot -portaali
