Nizza, mitä sinulle on tapahtunut?

Lähdimme syyslomalle kälyni Riitan kanssa taas ihan hasardilla.  Kohde oli selvä: ihana Nizza, jälleen.

 

Tiina Vahtera

Kun surkean kesän jälkeen iskee surkea syksy, tulee  Nizza-kuume. Riitan kanssa meillä oli kaksi vuotta välissä. Viimeksi olimme nuorimpien lastemme Simon ja Martin kanssa, nyt lähdimme kaksin. Ja päätä pahkaa, kuten tapana on.

Matka näiden herrojen kanssa syyslomalla 2015 oli silkkaa luksusta.

Riitta googlasi meille kolme yötä ja Air Balticin lennot Riian-vaihdolla 500 euroon. Ärsyttäviä nämä matkahakukoneet: kun seikkailet siellä tyhjentämättä välillä selailuhistoriaasi, hinta nousee, lentojen vaihtoajat pitenevät ja hotellit huononevat. Olin kerran jo siirtymässä maksuun, kun Ebookers ilmoitti: hups, varaamisesi aikana hinta nousi 700 euroa! Sinne jäi.

Lopulta Riitta löysi lähtöviikolla Travellinkilta tuon viidensadan reissun.

Olen kehua retostanut lempikaupunkiani Nizzaa televisiota myöten. Se vain on niin minun.

Mun Nizza!

Ei ole enää. Onko vika Nizzan?

Pariisi ei koskaan ole ottanut sille varattua paikkaa sydämessäni, mutta Rivieran helmi on, ja se on pitänyt sitä viiden eri käyntikerran verran. Kesällä 2014 olin siellä 10 päivää. Nyt on tapahtunut jotain muutakin kuin Ranskan kansallispäivän terrori-isku kuorma-autolla heinäkuussa 2016.

Aloitetaan lennosta. Tai oikeastaan edellisestä illasta, jolloin olimme ensi kertaa kuuntelemassa vävyni bändiä  Temple Ballsia  Nosturissa. Liian pitkäksihän ilta meni.

Seraavana aamuna kahdeksalta kentälle, Air Balticin happamassa kyydissä neljäksi tunniksi Riikaan ja sieltä Nizzaan kolme ja puoli tuntia. Mitä teet neljä tuntia Riian kentällä? Niinpä.

Hyvä kyyti, huono palvelu ja töykeät kanssamatkustajat.

Hotelliin saavuimme  lauantai-iltana. Etukäteismainonnan ja vierailijoiden kokemusten mukaan kolmen ja puolen tähden yöt  – ok, just riittää minulle.

Pyörähdimme rättiväsyneinä haukkaamassa jotain, teimme pienen saitsarin tutuille paikoille ja köllähdimme melko mukaville vuoteille päivittämään menneen syksyn etupäässä ikäviä tapahtumia.

Hotel Comté, kaksi tähteä, joista pudotimme yhden vielä pois karmean metelin, huonon aamupalan ja puuttuvan meikkipeilin takia.

Aamulla vetäisimme tietysti verhot auki.

Voilá!

Tällaista maisemaa emme osanneet odottaa. Ihan kuin olisimme Pasilan Triplan työmaamontussa. Oli sunnuntai-aamu eikä työmiehiä (rohkenen käyttää tätä sanaa  tässä yhteydessä).

Seuraavana aamuna oli: heti seitsemältä ja meteli hirmuinen. Rakentavat rautatieasemaa.

Hotelli Nizza-maisemin.

Aamupala oli pettymys sekin. Ei mitään vihreää, punaista eikä oranssia, vaikka nurkan takana oli notkuva aamutori. Ei edes munia, Riitta kiukutteli. Eikä puuroa.

Torin anti ei ehtinyt hotelliin saakka.

 

Miksi tässä paasaan hotellista, jossa kuitenkin ”nukuimme” vain kolme yötä. SIKSI, ETTÄ SE OLI KUSETUS.

Yhtä puuttuu, sano Jumala kun täitä laski.

 

Luokitustaulusta oli rapsutettu yksi tähti pois arvatenkin työmaan takia. No, jos on heti kärkeen huijattu olo, mielentilaa on vaikea lähteä kääntämään. Lähdimme hyvin varhain aamuisin liikkeelle – sattuneesta syystä – ja vietimme kaiket päivät kaupungilla ja lähiseudulla.

Ei tänne.

 

Vaan tänne.

 

Sen verran olimme etukäteen päättäneet, että tällä kertaa ”pakenemme vuorille”. Respan nuori naisoletettu kehotti meitä menemään Èzeen, vuoristokylään aivan Nizzan liepeillä. Sieltä on Ranskan kauneimmat maisemat kuulemma, ja bussi 82 vie kätevästi parilla eurolla. Sieltähän se lähtee Nykytaiteen museon ja Kongressipalatsin vierestä… juu, paitsi ettei lähde.

Me kun reissaamme periaatteella ”mennään minne nenä näyttää”, saimme nenäämme tuulettaa bensankatkuisen kadun varressa tunnin ennen kuin bussi saapui. Kyllä. Tunnin. Onneksi mammat pysäkillä tiesivät kertoa, että aikataulut ovat vain suuntaa-antavia.

Matka ylös oli kiva ja mutkikas. Kylän infopisteen riivinrauta ynseä, perillä nautittu Nizzan salaatti ei enemäpää kuin osiensa summa.

Älä tilaa Nizzassa Nizzan salaattia. Sama pätee myös Èzeen.

Kivojakin ihmisiä tapasimme. Muuten, varaa linnoituskylän hurmaaviin pikkukauppoihin käteistä alle kahdenkympin ostoksiin. Jos sellaisia sattuu löytymään.

Kannattaa maksaa myös kympin sisäänpääsy kasvitieteelliseen puutarhaan. Sieltä maisema on oikeasti hengästyttävän hieno, eikä lokakuussa ole ruuhkaakaan.

Riitta ottaa mittaa korkeanpaikankammostaan.

Melkein jo arvasimme mitä tapahtuu paluumatkalla. Oli tarkoitus kävellä Èzestä pois, mutta se oli mahdotonta. Polkuja ei ole, eikä pikkuteitä.

Seisoimme bussipysäkillä sen samaisen tunnin.

Nizzaan, kiitos.

 

Viimeinen päivä uhrattiin kapitalismin alttarille. Tuliaisiin.

Pojalle perinteisesti kenkiä Foot Lockerista, itsellekin, vanhemmille lapsille vähän vaatetta ja koruja. Kenkäosto sujuu mallikkaasti, kun ottaa kuvan hyllystä, lähettää pojalle ja kysyy mitä saisi olla. Menetelmä on toiminut hyvin moniaat kerrat.

Toiset ylhäältä, koko 45.
Beiget ylimmäiset, koko 45.

Isännän tuliaisen kanssa otti tiukemmalle. Näimme ensimmäisenä päivänä näyteikkunassa hassut tossut, jotka ajattelimme noutaa viimeisenä shoppailupäivänä. Kiersimme Vanhaakaupunkia urakalla toista, ellei kolmatta tuntia ennen kuin Ohukaiset ja Paksukaiset tärppäsivät uudelleen.

Pumat ja sen kaverit.

”Oliko sun mielestä palvelu täällä muuttunut viime reissun jälkeen? Miksi ei tunnu samalta”, Riitta pohti.

Ei niin. Se ei johtunut aseita kantavista kurkkusalaattimiehistä, ei Promenade des Anglaisin varrelle pystytetyistä ajoesteistä.

Johtuikohan se sittenkin meistä?

Mikä meni pieleen?

  • Surkean kesän ja kovan syksyn jälkeen kolme yötä ei riitä palautumiseen mitenkään.
  • Liian monta menetystä oli juuri alla, kummallakin. Mieheni hyvä ystävä, minunkin ystäväni, entinen työkaverimme Niklas Herlin oli juuri samalla viikolla kuollut tässä kaupungissa. Se loi matkaan  apean perusvireen väistämättä.
  • Mutu-matkailu onnistuu usein, mutta ei aina. Kannattaa joskus selvittää muutama asia etukäteen. Älä usko, että tunnet sydämesi kaupungin. Et sinä tunne.
  • Emme syöneet kertaakaan hyvin (liittyy edelliseen).
  • Hotelli oli syvältä.
  • Air Baltic on syvältä, vaikka aikataulut pitivätkin.
  • Riitta sairastui hirmuiseen flunssaan paluumatkalla.
  • Mikä onnistui?

  • Sää oli fantastinen kaiken aikaa.
  • Saimme myös hyvää palvelua. Nizzan kenkäkaupat ovat taivaasta!
  • Junat ja ratikat pelaavat, bussit ovat onnenkauppaa.
  • Ei ripulia!
  • Hyvän ystävän kanssa on ilo reissata, vaikka olisikin suru.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s