Tiina Vahtera
Vajaa vuosi sitten olimme Herra Marsin kanssa ensi kertaa Kuubassa. Paikan päällä reissu ei hääviltä tuntunut. Fidel sattui juuri kuolemaan, oli suruaika, ja 20-vuotishääpäivämatkamme muuttui tietotyöläisten raskaaksi työmatkaksi sikarisaaren päästä päähän.
Tästä olen jo kirjoittanutkin. Lomamme kohde oli Havanna, mutta Castron hautauspaikka Saaren eteläkärjen Santiago.
Niin sitä eri peleillä köröteltiin 900 kilometriä ees sun taas ja yritettiin kymmenien tuhansien muiden kanssa saada yhteyttä ulkomaailmaan ja ennen kaikkea välitettyä tunnelmat maailman yhden pitkäikäisimmän hallitsijan, diktaattorin, kansallis- ja vallankumoussankarin viimeisestä mutkallisesta matkasta.
Kuten niin usein käy, aika kultaa muistot. Palatessa ajattelin, etten enää ikinä halua Kuubaan. Nyt ajattelen toisin, mutta pitää odottaa, että Raúlkin poistuu ennen kuin lähdemme uudestaan. Jos siis emme poistu ennen häntä.
Sydäntämme särkee, kun katsomme meteorologien karttoja Karibian aluella. Harvey on juuri niittänyt karmeaa satoa aluella, jota muutenkin pieksävät paitsi luonnonilmiöt, myös poliittiset tuulet.
Säiden haltija, ilmojen taltuttaja, Poseidon, Neptunus, Santerian ylijumala Olorun, varjele Kuuba, varjele Havanna, Santiago ja pienet kyläpahaset joutumasta Irman, Josen ja Katyan silmään. Tällä tietoa Irma saavuttaa Havannan sunnuntaiyönä jatkaen matkaansa Floridaan.
Tiistaisin telkkarista tulee loistava 8-osainen dokkari Kuuban tarina , joka käy läpi Kuuban menneisyyttä espanjalaisvalloittajien ja orjakaupan ajasta amerikkalaisten dominoinnin ja Kuuban kriisin kautta Chen, Fidelin ja Raúlin aikaan, josta kai kukaan ei enää tiedä, missä mennään.
Eikö näissä olisi jo tarpeeksi.
Haitissa en ole käynyt, mutta hirmuinen maanjäristys 2010 tappoi rutiköyhässä maassa 220 000 ihmistä, tuhosi infrastruktuurin kymmeniksi vuosiksi.
Noilla maailmankolkilla on myös upporikkaiden yksityissaaria, joita hirmumyrskyt riepottelevat yhä lailla, mutta niiden asukkaat pääsevät pakoon helikoptereillaan ja yksityiskoneillaan.
Kun Irma pyyhkäisee Kuuban yli, onko enää olemassa Havannan rantakatua Maleconia? Onko viimeisillään sinnitteleviä röttelöitä, jotka ovat joskus olleet loistokkaita palatseja? Onko kalastajapoikia ja -tyttöjä heittelemässä illalla sillalla?
Helppohan se täältä syyskuisen kauniista Helsingistä on huudella, pateettisestikin. Mutta on kai meillä ensimmäisen maailman ihmisilläkin sielu, onhan Donald?
muista maista 
Mielenkiintoista pohdintaa. Minulle kävi noin New Yorkin matkalla. Ei tuntunut oikealta mutta jälkeenpäin muistellen olikin melko nappi matka.
TykkääTykkää
Tosiaan on niin, että aika kultaa muistot. Yhtä raskasta matkaa en muista kokeneeni kuin Fidelin hautajaiset – en myöskään yhtä ikimuistoista. Ei sellaisia voi ollakaan 🙂
TykkääLiked by 1 henkilö
No ei kyllä varmastikaan. Historian havinaahan tuo on.
TykkääTykkää
Niin oli.
TykkääTykkää