Voi Torremolinos! Paluu rikospaikalle

SONY DSC
Äiti 2017.

Tiina Vahtera

Saanko esitellä melkein 85-vuotiaan äitini, joka ei tykkäisi yhtään, jos tietäisi, että kuva on tässä. Mutta pakko, sillä tämä juttu kertoo paluusta rikospaikalle Torremolinosiin Espanjan Aurinkorannikolle 40 vuoden jälkeen.

Äiti on ihan viaton, minä ehkä en. Mutta rikokset ovat vanhentuneet, jos ne nyt edes rikoksia olivat. Nuoruuden hullutuksia.

SONY DSC
Olisikohan vanhemmillani ollut tämä hotelli? Kukaan ei muista.

Juttu on nimittäin niin, että äitini ja isäni ottivat minut mukaan matkalle Torremolinosiin vuonna 1978, kun olin juuri eronnut poikaystävästäni. Arvelivat, että olin onneton. En ollut, mutta mielelläni lähdin elämäni ensimmäiselle rantalomalle, parikymppisenä opiskelijana.

Vanhempani olivat varanneet pikkuveljeni kanssa hotellin ajat sitten ja minä pääsin viime tinkaan ihan eri hotelliin ihan eri puolelle kaupunkia. Oi ja voi!

Ajan tapaan minut yksin matkustavana sijoitettiin huoneseen  toisen yksinäisen kanssa. Silloin ei voi kuin toivoa. Loma-elokuvan Vatanen?

Voitin jättipotin. Minä! Sain kämppiksekseni helsinkiläistytön Vallilasta, Tainan. Aika paljon viipotettiin ja aika vähän oltiin hotelli Miamissa.

SONY DSC
Ostari näyttää patinoituneelta?

Olin viime tasan vuosi sitten Fuengirolassa työmatkalla. Äiti miehineen on vuokrannut sieltä jo useampana  sydäntalvena pariksi kuukaudeksi huoneiston.

Keksimme  lähteä  töideni päätteeksi tyttöporukalla Marbellaan.

Äitipä osaa yllättää! Päädyimme pyhiinvaellukselle, joopa joo, Torremolinosiin ajatuksena tsekata vanhat mestat. Hyppäsimme Fugessa päinvastaiseen suuntaan menevään junaan, 2,20 euroa per henki. Marbella on  niin… Marbella… ja Torremolinos  taas kovasti muodikas.

”Olikohan se meidän hotelli Los Elephantes? Varmaankin. Vai oliko se Playa del Inglesissä”, äiti pohti. Inglesissä Elephantes sittenkin oli, tähän päädyimme.

Joka tapauksessa vanhempieni ja pikkuveljeni hotelli oli jokin 1960-70-luvun kolossi Carihuelan rannalla, jos enää pystyssä.

”Siellä oli ihan karmeat sängyt ja jääkylmä allas. Olisiko ollut kaksi tähteä”, äiti muisteli.

Minä muistin hotellini nimen hyvin, kun jouduin sen viimeisenä aamuna epämääräisiltä jatkoilta saapuessani sopertamaan taksikuskille, että ehdin kentälle muiden mukaan. Olikin jo odotettu.

Kämppikseni kanssa vietimme fiksusti viimeisen päivän biitsillä nuorten miesten seurassa Piña Coladaa ja Cuba Libreä vuorovedolla lipittäen. Rondan tippukiviluolat ja Mijakset oli kuljettu kiltisti perheen kanssa.

SONY DSC
Tämä ranta se ehkä oli. Rommikola virtasi.

Rantareissu kesti kahdeksan tuntia, eikä siitä ole kuvia. Vaikka olisikin, en tähän laittaisi. Vesikelloja yltympäriinsä, kulmakarvoissa, nenässä, otsassa, niskassa, hartioissa jne.

Vain pöljä käyttää etelässä aurinkorasvaa, eihän sitä muuten rusketu. Korostan, että vuosi oli 1978.

SONY DSC
Siistimmät bileet vm 2017.

Isäni tokaisi, kun kurvasin viime tipassa passijonoon palaneena ja krapulaisena, että meidän Tiina se hyppäsi lentävään koneeseen. Ja oli osapuilleen oikeassa. Onneksi passi oli vanhemmillani.

Isä menehtyi syöpään puolitoista vuotta reissun jälkeen. Tämä oli viimeinen yhteinen.

Jos  40 vuotta sitten juotiin väkijuomia urakalla nuorisoporukalla, nyt emme tehneet niin äidin kanssa, kuten emme muutenkaan.

Nautimme rantaravintolassa lempeät kanavartaat, jotka huuhtelimme alas tilkalla rosadaa, ja ylhäällä uudessa kaupungissa joimme kahvit valtaisan kakunpalan kera. Asettuivat sokerit kohdilleen.

Kyllähän vanhemmat  viimeisen illan seikkailuni arvasivat tai ainakin haistoivat silloin kauan sitten. Ei se haitannut. He eivät koskaan tuominneet eivätkä räyhänneet. Oikeastaan mistään.

Isä oli elämän evakko,  merilläkin seilannut ihminen, ja äiti on luonteeltaan erityisen hienotunteinen. Olen tullut isääni.

SONY DSC
Tämmöistä.

Äidin kanssa käppäilimme ja ihmettelimme, ettei jyrkkiä portaita ollut silloin ennen. Oliko edes juna-asemaa? Kumpikaan ei muistanut.

SONY DSC
Harvinainen Torre-perspektiivi.

Erittäin nuorekas äitini on myös poikkeuksellisen hyväkuntoinen. Hän oli loukannut jalkansa jouluaattona rotvalliin ja se oli ollut turvoksissa monta viikkoa. Turvonneella koivella tämä yli kasikymppinen kuitenkin liiteli pitkin Torren katuja ja rappusia.

SONY DSC
Äiti on tuo oikeanpuoleinen selkä tänne päin.

Lähdimme päätä pahkaa äiti-tytär -reissulle, eikä niin totta vie käy monesti. Palasimme vielä valoisan aikaan takaisin Fuengirolaan, joka ei muuten ole nykyään hullumpi paikka ollenkaan.

SONY DSC
Että tämä tekee ihmiselle hyvää näillä Suomen tammikuun keleillä.
SONY DSC
Tämä myös.

Pikavisiittimme oli todella vaivan, eli noin vartin junamatkan, väärtti. Saatoimme eksyä hiukan laitakaupungille, mutta mitä siitä. Google-karttoja ei tarvita, kun voi elekielellä  ja spanglishiksi kysellä tietä muilta kulkijoilta.

Erityisen ystävällisiä ja söpöjä olivat vilkkusilmäiset poliisit. Jo silloin 40 vuotta sitten.

Enempää en kerro.

SONY DSC

2 comments

Add Yours
  1. Tuija

    Hah, kuulostipa tutulta matkakertomukselta. Oma ”eka kerta” suuntautui samaisena vuonna 1978 Ibizalle (Torreen sitten seuraavana kesänä 🙂 ) ja ollaan monesti ystävättäreni (joka pääsi mukaan meidän perheen reissulle) kanssa pohdittu, että jonkinmoinen pyhiinvaellusmatka sinne varmaan pitäisi tehdä. Ehkä ensi vuonna, 40-vuotisjuhlareissu? Taitais kyllä maisemat näyttää yhtä tuntemattomilta, eipä noista sinun kuvaamistakaan kohteista – yllättäen – näytä paikat yhtään tutuilta.

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s