…Ja meidän äänemme saa: pikkuruinen alppikylä La Fouly!

ihan kohta taas täällä!
ihan kohta taas näissä puuhissa!

Sanotaan, että on kahden tyyppisiä lomailijoita: niitä jotka palaavat aina samaan paikkaan ja niitä, jotka etsivät matkallaan aina uusia kokemuksia. Taidan kuulua molempiin.

Sillä molemmissa on puolensa.

Tutussa paikassa lomaa ei kulu päivääkään asettumiseen: siihen, että etsii kaupat, pankit, parhaat ravintolat.

Kuten tämä meille rakas B&B Arianella Barcelonan liepeillä. Se on testattu ja juuri itselle hyväksi havaittu.

Arianellassa ollaan oltu lukuisia kertoja perheen kanssa, kaksin ja myös ystävien kanssa, joiden kanssa tässä aloitellaan 16 tuntia kestänyttä katalaanilounasta.
Arianellassa ollaan oltu lukuisia kertoja perheen kanssa, kaksin ja myös ystäväporukalla, jonka kanssa tässä aloitellaan 16 tuntia kestänyttä katalaanilounasta.

Ikäviä yllätyksiä ei juuri enää tule, ja uutta kivaa löytää joka reissulla. Lyhyestäkin lomasta tulee nautittua täysin palkein, kun aikaa ei kulu siihen, että oppii kantapään kautta, milloin kaupat aukeavat, missä on apteekki, mistä saa nostettua rahaa ja mistä lähtevät lenkkipolut.

Siitä asettautumisesta syntyy melkoinen, monta päivää kestävä stressipiikki loman alkuun, muistan lukeneeni aiheesta jonkun tutkimuksenkin.

Toisaalta: maailma on täynnä kokemattomia paikkoja! Käymättömiä ihanuuksia, kuten tämä:

Svalbardin hiihtomaraton on käytävä kerran elämässä. Mies pääsi sinne jo. kuva: Patrick Pitkänen)
Svalbardin hiihtomaraton on käytävä kerran elämässä. Mies pääsi sinne jo. kuva: Patrick Pitkänen

Tai kauan toivelistalla olleita helmiä, kuten tämä:

Amerikan roadtrip tuli tehtyä kiireellä parikymppisenä, ehkä eläkeläisenä uusiksi? Kuva Patrick Pitkänen.
Amerikan roadtrip tuli tehtyä kiireellä parikymppisenä, ehkä eläkeläisenä uusiksi? Kuva Patrick Pitkänen.

Huomenna on edessä lähtö ensin mainittuun: tuttuun ja turvalliseen La Foulyn pieneen alppikylään Sveitsin Alpeilla, Ferret’n laaksossa.

Jo nyt tiedämme odottaa mökin ikkunoista avautuvaa maisemaa:

La Foulyn rakas maisema muutaman vuoden takaa. Huomaa lumivyöry!
La Foulyn rakas maisema muutaman vuoden takaa. Huomaa lumivyöry!

Tiedämme, että parin kilometrin päästä avautuvat hiihtoladut, ja että kylän pieni laskettelukeskus (pieni esimerkiksi lähellä olevaan Verbieriin , ei suomalaisiin hiihtokeskuksiin verrattuna) on juuri sopivan tasoinen perheen teineille. Tiedämme parhaimmat lumikenkäreitit, ja mitkä niistä on vielä kokematta. Tiedämme, että sunnuntaisin Sveitsissä on turha kolkutella kaupan ovia.

Tiedämme, että Jacquesin hiihtovuokraamosta saa hyvän hinnan kertomalla, että olemme Miss Marjan ystäviä. Ja että vähintään kerran reissulla (vai päivässä?) on syötävä kruttia, croute la fromagea.

Ja että kukaan itseään kunnioittava ihminen ei osta raclette- tai fonduejuustoa valmiissa pussissa paikallisesta pikkuruisesta kyläkaupasta, vaan irtomyyntinä ja kauppiaan kanssa eri juustolaatujen sopivasta suhteesta neuvotellen.

Voi että. Maltan tuskin odottaa!

SAMSUNG CSC

3 comments

Add Yours

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s