Kuusessa ollaan, kyyn kanssa

kaitalampi-010-2
Koskaan ei ole niin kiire, ettei ehtisi selfietä ottaa.

Nyt on oikeasti vakavaa asiaa. On ilmeisesti saavutettu hulluuden huippu tältä syksyltä. Akvaariokalan suuntavaistolla varustettu diabeetikko säntää lenkille ennalta tuntemattomaan paikkaan. Ilman karttaa, ilman päivitettyä gps:ää, ilman evästä, tavallisissa lenkkareissa.

Älä kokeile tätä metsässä.

Näin sen piti mennä, kuten kaikkina muinakin sieniretkipäivinä:

kuusessa2-2
Mies, vaimo ja saalis.

Päätimme kuitenkin kokeilla hiukan eri suuntaa Espoossa, Kaitalampea. Mikäs, kierretään lampi, toinen poimii sienet, toinen sauvoo lenkin.  Kotimaan lähimatkailua.

Tässä mitään oppaita tarvita, vaikka  Espoon Luukin koko alueesta olisi saatavilla hyvinkin yksityiskohtaisia karttoja.

On kokeineita ja fiksuja vaeltajia, kuten Lapin  kairat kolunnut mieheni, ja esimerkiksi Nella, jonka blogi kertoo järjellä siitä, mistä minä järjettömästi.

kaitalampi-001-2
Oli yksi silta yli virran.

Näin se meni. Minä yksin olen syyllinen.

Auto parkkiin länsipuolelle ja tarpomaan.

”Mä sauvon tästä plutakon ympäri, jää sä noukkimaan niitä tatteja.”

Otin kumminkin puukon ja viinakaupan kevyen kangaspussin mukaan, sillä näinä päivinä sienihullu ei mene metsään ilman pussukkaa.

kaitalampireppu
Tässäpä oikein retkeilyvarusteet. Sauvat, reppu ja Alkon (tyhjä) pussi.

Armaani huomautti, että merkitty polku näyttää toiseen suuntaan, mutta minä hulda huoleton viittasin kintaalla: voi sen näin päinkin mennä.

Ehkä puolen kilometrin päässä tulee tenkkapoo. Äkkijyrkkä seinä. Ei voi mennä yli, ei voi mennä ali, ei voi mennä lävitse, täytyy kiertää.

Heti perään toinen. Jyrkkä, kivinen pirunpolku laelle ja alas. Kolmas, neljäs. Hiki alkaa irrota.

kaitalampi-002-4
Sama alas.

Madeiralla vaeltaessamme meillä oli nilkkaa tukevat kengät ja kunnon kamppeet, juomat ja eväät. Nyt minulla on tavalliset lenkkarit, sauvat, pieni pullonpohja vettä, ei mitään syötävää, vaikka olin juuri työn merkeissä perusteellisesti perehtynyt retkieväisiin.

kaitalampi-004-3
Lipsuu.

Viikonlopun kesäsade oli paisuttanut purot joiksi. Takaisin en kyllä käänny. Jostain pääsee yli.

Loiskis! Nilkkoja myöten. Nyt ei ole enää kivaa. Missä se järvi on?

kaitalampi-003-2
Onko kääpä vai ei?

Onneksi on näitä sieniä kumminkin.  Ihan mieletön esiintymä lampaankäävän näköistä tavaraa. Onkohan se kääpä? Google ei täällä skutsissa näköjään toimi. Siis ei muuten toimi karttakaan!

Jos otan nuo sienet mukaani, ne todennäköisesti eivät ole lampaankääpiä. Jos jätän, ne ovat. Näinhän se menee. Otan osan.

kaitalampi-006-2
Otan puolet.

On täällä muutakin. Taitaa retki vähän venyä.

kaitalampi-005-2

Soitan armaalleni onko hänen koppansa jo täynnä. En saa yhteyttä. Tarvon ryteikössä eteenpäin. Pitäisiköhän puukko laittaa reppuun, jos vaikka kaadun? Ettei mene valtimo? Kyllä täältä jotenkin pois päästään.

kaitalampi-005-3
Olisi varmaan fiksua laittaa sienipuukko reppuun pahimmissa kivikoissa.

Tieni näyttää kulkevan yhä syvemmälle metsään. Koetan gps:ää. Puhelin pyytää päivittämään.

Pissahätä. Ei paperia. Janottaa. Sokerit heittelee.

kaitalampi-007-2
Umpimetsää.

”Kaitalammen aarnialueella on tehty havaintoja jopa ilveksistä”. Onneksi en tiedä tätä vielä, koska netti ei toimi.

kuusessamina
Hei oikeesti, mis mä oon?

Tulen suolle. Mahdoton paikka. Käännyn kohti kallioita, koska niitä ainakin oli Kaitalammen rannalla, missä se lampi sitten lieneekään.

kaitalampi-008-3
Täällä on oltu!

Kallion laella on nuotiopaikka. Ihme kyllä ristin sielua ei näy missään, vaikka aurinko paistaa ja on mitä mainion ulkoilusää. Ehkä se johtuu viikonpäivästä. On tiistai, yrittäjälle ja prekariaatille maanantai tai sunnuntai, mikä tahansa päivä.

kaitalampi-011-2
Kappas, näköalapaikka!

Näköalapaikalta on vissiin ne komeat mainoskuvat otettu. Kyllähän täältä sitten  pois pääsee!

Älä panikoi, älä panikoi. Tätä olen hokenut itselleni jo tunnin.

Luistelen sammaleista kalliota alas, kunnes se tapahtuu. Rysähdän selälleni, ranne edellä.

Käteni vieressä sihahtaa vihainen tai erittäin säikähtänyt iso kyy. Nyt panikoin. Kiljun pitkiä naisellisia kirkaisuja ja saan vastaukseksi koiran haukun. Ranne on onneksi ehjä.

Tulee itku. Soitan armaalleni, hän on päässyt katveesta ja vastaa.

”Mä oon eksynyt ja täällä on käärmeitä! Mä en pääse ikinä pois!”

”Missä sä olet?!”

”Eksyksissä, sanoin jo! Ei täällä oo polkuja, pelkkää ryteikköä!”

”Kulje selkä aurinkoon päin, kyllä sä ennen pitkää polun löydät. Selkä aurinkoon. Soita heti kun näät maamerkin. Ne käärmeet menee pakoon.”

En uskalla liikkua, kaikkialla vaanivat kyyt.

Ehdin jo nähdä haaltuneet luuni kivikasassa. Kuolemansyyni, kyynpureman aiheuttama anafylaktinen reaktio yhdistyneenä sokerisokkiin, jää jälkipolville arvoitukseksi. Kukaan ei minua poloista löydä.

Kunnes kyynelistä sokeana harhailen polulle, jossa on viitta: tuonne 1,4 kilometriä, tänne 0,7. Yhdelle parkkikselle kilometri.

Se on golfkentän vieressä. Nyt vasta pelottaakin, tai itkunaurattaa. Seikkailun päätteeksi saan varmaan pallon päähäni.

kaitalampi-013-2
Voi hyvä tavaton. Missä olet ollut?

Vartin parkkietsiskelyn jälkeen löydämme toisemme. Olemme molemmat vähän adrenaliinimyrskyssä. Kun se laantuu, alkaa vapina. Halataan kevyesti. Hän ei moiti.

Ne muuten olivat lampaankääpiä.

kaitalampi-002-2
Ei mennyt hukkaan tämäkään reissu.
kallo
Hänelläkin on tuliainen. Kaitalammen metsiköstä löytynyt kallo.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s