Tiina Vahtera
Niinpä tuli taas lähdettyä reissuun päähänpistosta, yhdessä hujauksessa. Vain sateenvarjo mukana. Ei edes täyttä vesipulloa.
Kohde oli onneksi lähellä: Vallisaari vartin päässä Helsingin Kauppatorilta.
Aivan huikea paikka. Mutta hyvät ihmiset: ottakaa omat eväät mukaan. Palvelu, ja varsinkin sesonkipalvelu on suomalaiselle vaikeaa. Parin tunnin kierroksen jälkeen ruumis halajaa jotain märkää ja suolaista, muutakin kuin sään ja merituulen.
Sitä ei välttämättä ole.
Vallisaari aukesi yleisölle tänä keväänä. Se on se Kustaanmiekan toiselle puolelle jäävä saari, jonka näkee ruotsinlaivoilta. Toinen on tietenkin Suomenlinna.
Vallisaaresta on tullut tosi suosittu eikä ihme. Salaperäinen linnoitussaari ja uhkea luonto: siinä yhdistelmä koko perheelle. Pokémonejakin sinne varmaan ilmaantuu, toistaiseksi on muuta jännää kuten päätön eversti, Kuolemanlaakso, myrkkyä sisältävä hyönteistutkimuspyydys. Sekä sirpaleita ja jäänteitä ammuksista.
Toistaiseksi JT-Linella on monopoli vesibussikuljetuksiin. Seitsemän euroa aikuiselta ja 3,5 euroa lapsilta ei ole kohtuuton. Omalla veneellä pääsee maksulliseen retkisatamaan.
Sen sijaan vohvelibaarin hinnat ovat kohtuuttomat. Suolainen tai makea vohveli 12 euroa, 0,33 litran limupullo 4 euroa, kahvi ja tee 3 euroa (tosin luomua on tarjolla).
Eilen, sunnuntaina 17.7., keskellä heinäkuista lomakautta, kioskilla nähtiin paljon tyytymättömiä ilmeitä. Jonossa eräs äiti arpoi lapsensa kanssa mehun lämpötilaa viitisen minuuttia ja sen jälkeen teelaatua toiset viisi. Jono kasvoi.
”Teillä on sitten letut loppu.”
”Valitettavasti. Viikonlopuksi luvattiin sadetta ja tilattiin tavaraa liian vähän. Brownieita on yksi.”
Sää oli tällainen:
Tietenkään ei ole baarin myyjien syy, jos yrittäjä on tilannut liian vähän kamaa eikä saa tuotua sitä lisää vartin päähän Suomen pääkaupungin keskustasta, kun aurinko yllättäen alkoikin paistaa. Eihän Vallisaari missään kairassa ole!
Ja tietenkin myös tämän asiakkaan pitää ymmärtää, että konttikahvila on ollut auki vasta kaksi viikkoa. Ärtymys on silti suuri, kun verensokeri laskee, on nälkä, jano ja pissattaa.
Sesonkiajan palvelu on Helsingissä paikoin takkuista. Esimerkiksi Seurasaaren liepeillä ja varsinaisessa saaressa on hidasta, kömpelöä, kallista ja tylyä. Yrittäkääpä tilata esimerkiksi lohikeittoa viehättävästä Kahvila 52:sta. Ihan noin kokeeksi vain.
Kerran minut ja ystäväni häädettiin pois Tomtebosta (silloin oli vielä toinen omistaja), kun tulimme ostamaan virvoketta lenkkarit jalassa. Matot kuulemma sotkeentuisivat. Olen retkeillyt Seurasaaressa yli 20 vuotta, eikä meininki ole muuksi muuttunut.
No. Vallisaaren asiat saadaan ehkä ensi kesäksi paremmalle tolalle. Kilpailu pikkupurtavasta tekisi terää. Muuten saari on moitteeton, innostava, kiinnostava eikä ainakaan tänä ”sadesunnuntaina” ollenkaan ruuhkainen.
Moni oli ymmärtänyt pakata eväskorin mukaan. Me emme. Ensi kerralla kyllä piknik on järkevin vaihtoehto, ja samalla tulee katsastettua nyt nälässä näkemättä jäänyt Kuninkaansaari.
Tuntuu uskomattomalta, että saaressa oli vielä 1950-luvulla kansakoulu, kauppa ja nuorisoseura. Vallisaari oli 300 ihmisen koti. Viimeiset asukkaat muuttivat pois 20 vuotta sitten, ja se on ollut luonnon onni.
Kävely merkityillä reiteillä – äläkä poikkea niiltä – on kuin koulun kasvistoa keräisi. Kurjenkelloja, kissankelloja, puna-ailakkeja, saniaisia. 
Myös eläimistö on huikea. Niityllä on tuhansien perhosten koti. Lepakot, linnut, kauriit, mäyrät ja lampaat viihtyvät. Ikävä kyllä myös punkit.
Ja sitten on se osa elämää, jota miehet nuuskivat innostuneina sillä aikaa kuin naiset ja lapset kirmaavat perhosten perässä. Sotaromut. Kaikella kunnioituksella. Tämä ei ollut seksistinen kommentti.
Opastaulut kertovat niin kattavasti linnoitussaaren tarinan, etten käy sitä tässä toistamaan. Toistan kuitenkin: pysykää reiteillä, älkää lähtekö omin päin haahuilemaan. Se on oma ja luonnon etu.
Hyvällä säällä – kuten sunnuntaina – Vallisaaresta näkee Tallinnaan saakka.
Vallisaari-päivä kannattaa ajoittaa niin, että näkee isojen laivojen lipuvan 81 metriä leveästä Kustaanmiekasta. Se on jännä näky myös tältä puolen, kun aina on tottunut katselemaan Suomenlinnasta päin.
Hieno paikka, suosittelen. Kunhan retkimuonapuoli saadaan kuntoon. Vesibussijonot vetivät, ihmisjoukko hajosi saaren suojiin. Piknik-pöytiä piisasi.
Kuivakäymälät toimivat ja ovat siistejä.
Ai niin, tietysti se meikäläisen kannoilla aina kulkeva Mr Murphy. Nyt hän hukkasi kotiavaimeni. Olisko lentänyt taskusta makkipyttyyn vessareissulla?
Vallisaarta ja Kuninkaansaarta ylläpitää Metsähallitus. Noudata määräyksiä ja ohjeita. Saaressa ei saa yöpyä.
