Lapsi lähtee, äiti suree

Kuopuspoikamme matkusti 16-vuotiaana yksin Nizzasta kotiin. Tänä vuonna hän lähti kahden kaverinsa kanssa aurinkolomalle säästöillään.

Tiina Vahtera

Blogeissa kirjoitetaan paljon lasten kanssa matkustamisesta. Itsekin olen kirjoittanut ja aion vastakin kirjoittaa. Kokemusta on 28 vuoden ajalta.

Tänä kesänä kävi niin, että kaksi nuorimmaistani ovat yhtaikaa reissussa. Esikoinen on  koko kesän töissä.

Nämä, tytär ja vävy, lähtivät palkallisella lomallaan ties monennenko kerran,  ja ihan normisti pyysivät kyydin kentälle (ja samalla saaton). Kroatiaan, Trogiriin, oli suunta.

Nuorin, yläkuvan mies, lähti kotiovelta ja kielsi saattamasta, kun sä kumminkin itket tai jotain.  Niin olisinkin itkenyt. Kännykkäkuva tuli Rodokselta saatteena ”SITÄ EI SIT PANNA FACEEN”.

Ei panna. Tuo Nizzan-kuva vuodelta 2014 pannaan. Olimme Nizzassa yhdessä, mutta hän lähti yksin aiemmin pois. Monta kertaa hänet poloiset on jätetty yksin kotiin, kun olemme herra Marsin kanssa reissanneet. Olen kuvitellut, että hänellä on jossain vaiheessa ollut ikävä.

Herra Mars on muistuttanut KäTystä, eli tyhjän kämpän riemuista.

Ikävä on kyllä ollutkin, ei silti. Kaikilla.

Viikko sitten poikaseni lähti veteen tuuppimatta ja täynnä riemua: hän oli säästänyt rippi-, synttäri-, valmistujais-, palkka- ja joululahjarahoistaan sievoisen summan, jonka nyt käytti haluamallaan tavalla.

Mitäpä minä siihen – aikuisen miehen asia. Nyyh.

Vaan kyllä minä pelkäsin, kun tytär ajeli toissa kesänä kuukauden autolla ympäri Eurooppaa. Onneksi hän vasta hiljakkoin kertoi unohtaneensa passinsa erään majapaikan piiloon patjan alle. Äitinsä tytär.

Passia piti sitten odotella päivätolkulla seuraavaan Suomen edustustoon. Mietinkin miten nuoret ihmiset viitsivät Wienissä viettää kokonaisen viikon.

Itse olin 22-vuotiaana (vaikka en kuvissa näytä siltä) kuukauden interrailaamassa Euroopassa. No ei ollut kännyköitä, eikä vähiä rahoja tuhlattu kolikkoautomaatteihin.

Uusi koti oli valmistunut lokakuussa, isä kuollut tammikuussa syöpään ja minä lähdin kesäkuussa reilaamaan.

Taisin lähtiessäni äidille tiuskaista, että mitä sä siinä poraat, mä laitan kortin. Julma nuori ihminen. Omat lapseni ovat onneksi fiksumpia.

Rinkat selkään ja menoksi. Äiti jäi ovensuuhun vilkuttamaan. Anteeksi, matkakaveri, mutta en rajaa sinua pois.

Turusta mentiin kansipaikoilla yli, ajan tapaan Ruotsin läpi junalla, junassa nukuttiin Köpiksestä Amsterdamiin, laivalla yli Britanniaan ja niin edelleen. Tunnelia ei ollut. Ekan kortin taisin tuikata Pariisista.

Jossain päin Britanniaa väärän puolen pysäkillä.

Ranskan läpi Marseillesiin nukuin kahteen muukalaislegioonalaiseen nojaten hytissä, kerron sen nyt äiti. Rikos on taas vanhentunut.

Ai kauheeta, muukalaislegioonalaisia!

Mentonissa Rivieralla asusteltiin viikko vanhan tädin yläkerrassa. Sieltä on peräisin rakkauteni tuohon ihanaan maailmankolkkaan.

20170720_104858
Menton sydämessäni.

 

Puistoissa vietettiin öitä, joskus retkeilymajoissa, usein teltoissa. Taisin toisenkin kortin lähettää.

Ei. Ei tätä enää!

Ei kyllä tätäkään.

ir3
Eikä tätä.

Mistäs me rahaa saatiin, köyhät 80-luvun alun opiskelijat? Todistettavasti sitä oli. Kaikki vapaa-aika oltiin töissä.

Reissua suunniteltiin Tampereella Messissä aina lauantai-iltapäivisin kartan kanssa. Juice kävi Messissä juomassa kolpakon, me lonkerot. Tai kaksi.

Nää rahat reilataan!

Aina kun huoli hiipii paidan alle, yritän muistuttaa mieleeni miten itse pärjäiltiin. Ja miten kotiväki pärjäili  kuukauden sen vaivaisen postikortin kanssa.

Tämä kylmä kesä on erinomainen matkailuun ja siipien kokeiluun, vaikka kirjoittaessakin melkein itkettää.

Ensi kerralla on jo helpompaa. Ja muuten, herra Mars on ollut myös jopa tavanomaista vaisumpi. Poika palaa viikon kuluttua. Tytär tuli jo.

2 comments

Add Yours
  1. Sanna Wallenius

    Tää on niin totta!!! Mä meinasin saada slaagin, kun nuorimmainen (viime vuonna vielä 12 v) pokkana ehdotti, että hän lähtee kaverinsa kanssa Mallorcalle. Olis siellä ollut jotain kaverin sukulaisia, mutta en uskaltanut päästää. Kauhulla odotan hetkeä, jolloin mukulat oikeasti tekevät ekan matkan yksin. Ja toisaalta siihen haluaisi tietysti kannustaakin. Nuorena pitää mennä. ❤ P.S. Vitsi, mitä herkkuja noi sun nostalgiakuvat!

    Tykkää

  2. Tiina Vahtera

    Kiitos, kuvia on noin tuhat kaikenmaailman laatioiden pohjilla. Eiksoo ihminen nuorena kaunis ;D
    Enkä siis turhaan manannut onnettumuuksia: kun panin postauksen ulos, seuraavana yönä tuli maanjäristys Martin lomailualueelle.
    Älä päästä ainakaan nuorinta vielä… äidin pieniä. Me soitellaan jonka päivä ja äänestä kuulen, että kotiin voisi jo tulla. On se ääneen sanottukin. 2 viikkoa samalla turistisaarella on aika pitkä aika.

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s