Tiina Vahtera
Oletko kuullut Leptis Magnasta?
Älä huoli, en minäkään ollut ennen vuotta 2009, vaikka olen viittä tai kymmentä vaille historian maisteri. Libyalle nykyään kuuluva, muinaisten foinikialaisten perustama antiikin kaupunki on säilynyt 3200 vuotta Pohjois-Afrikan myllerryksissä, vaikka muun muassa Karthago oli hävitettävä.
Nyt sinne ei ole turistilla asiaa. Tällä hetkellä valtaa pitävät – niin, ketkä?
Palmyran rauniokaupunki Syyriassa ei ollut Isisin jäljiltä niin huonossa kunnossa kuin pelättiin.
Olen monta kertaa miettinyt, miltä mahtaa näyttää Leptis Magnassa nyt. Myös se on UNESCON maailmaperintökohde.
Joskus ihmistä pohjan perukoilta onnistaa ja hän pääsee kummallisiin paikkoihin. Työmatkalla Tunisiaan fiksu matkanjohtajamme, terveisiä taas Anu, johdatti meidät rajan yli diktaattori Gaddafin Libyaan yhdeksi yöksi.
Tripolin-matkaan sisältyi vierailu 130 kilometrin päässä Leptis Magnassa, josta moni muukin oli tehnyt huonosti kotiläksynsä. Parhaiten maailmassa säilynyt kokonainen antiikin kaupunki oli musta aukko. Ei siellä ollut kukaan ennen käynyt, eikä siellä myöskään ollut ketään.
Paitsi kaistapäinen oppaamme, herra El Nazer, jonka isänmaallis-sovinistinen hölötys sai ryhmämme raivon valtaan. Ei olisi uskonut, että tuo uhoava, pikkutuhma ikämies oli ollut joskus diplomaatti.
Hän solvasi ohimennen myös meitä asiakkaitaan.
Rooman keisarin Septimus Severuksen ajalta, kenties, oleva bordellikuja huvitti miestä erityisesti. Mikäs siinä, nauratti kivinen kikkelisymboli meitäkin kyllä.
Kun nykyisestä ei tiedä, pitää muistella menneitä.
Oppaan puheisiin kyllästyttyämme vaeltelimme omin päin. Se oli helppoa, koska ryhmämme lisäksi muita ei ollut. Katsekontakti säilyi, mutta faktat Leptis Magnan historiasta katosivat arabitaivaan tuuliin. Niitä varten on internetin ihmeellinen maailma. En lähde lukijaanikaan kiusaamaan berbereillä ja bysanteilla.
Gaddafin Libyasta sen sijaan voin sanasen lausua, koska sitä ei enää ole. Leptis Magna jossakin muodossa on.
Vuosi oli siis 2009. Parin vuoden päästä arabikatu alkoi kuohua ja kuohunta jatkuu. Libya oli ainakin näennäisen vahvasti Gaddafin hanskassa.
Tripolissa tapahtui kummia. Keskellä päivää liikenne seisahtui, räikät alkoivat huutaa ja ihmiset hurrata. Pääkatua kurvasi moottoripyörä- ja autoletka, jonka neljäntenä valkoinen pirssi vihreä maalippu liehuen.
Koko poppoollemme jäi epäselväksi, kaahasiko siinä itse Muammar itse, vai oliko kyseessä lavastus pohjoiskorealaiseen tyyliin. Joka tapauksessa Gaddafi oli juuri vierailumme aikoihin tulossa Yhdysvalloista ja etupenkillä istunut mies muistutti häntä.
Päätimme, että se oli Gaddafi. Nähty!
Historia havisee. Herra oli tulossa YK:n yleiskokouksesta, missä hän herätti huomiota perustamalla telttaleirinsä Donald Trumpin maille ja puhumalla sekavia.
Muuten Tripoli vaikutti oudon tavalliselta paikalta. Elämä oli… normaalia. Basaareissa ei kukaan roikkunut ryysyissä, vaikka kaupanteko oli kuitenkin tapahtuma an sich.
Kuivahan maa oli kuin Sahara, ei puhettakaan viineistä. Alkoholitonta olutta sai ja sitä nautittiin.
En juuri postaile ruokakuvia, kun niitä blogit ovat muutenkin täynnä. Menköön tämä nyt erikoisuutena. Libyalainen ateria normaalein ruokajuomin:
Nuo ajat ovat kaikin tavoin historiaa, enkä usko koskaan enää näkeväni Libyaa. Vierailusta muistuttaa miehelleni tuliaiseksi ostamani Muammar-kello (ei toimi) sekä Leptis Magnan riemukaaren muotoinen mauton matkamuisto.
Netistä ei juuri löydy tietoa Leptis Magnan nykytilasta. Eräänlaiset kodinturvajoukot tai nykyajan sadanpäämiehet sitä tuntuvat vahtivan, joskin Sabrathaan edennyt Isis on todellinen uhka kaupungille, tietää International Business Timesin juttu joulukuulta 2015.
Tästä The Telegraphin videosta saa melko hyvän käsityksen siitä, millainen on autio maailmanperintökohde.
