Linnanmäki on ihana! Ammun sinulle pehmolelun, rakkaani sanoi

Tiina Vahtera

Sattui nimipäiväni alla. Armaani lupasi ampua minulle Linnanmäellä Tiinan-päiväksi pehmolelun.

On siis lauantai-ilta, nätti ilma. Lapset teillään. Turistit kaikkoamassa. Ei kirkuvia luokkaretkeläisiä. Lapsiperheet hurvitelleet jo päivän pulkkaan.

Lintsi on ollut jo riittävän kauan riittävän fiksu tarjotakseen kaupunkilaisille (muillekin toki) tilaisuuden päästä ilmaiseksi sisään.

Voit vain kävellä ja aistia tunnelmaa, jos niin tahdot. Se ei maksa. Voit kieppua, jos niin tahdot. Se maksaa.

Me ajattelimme tehdä reissumme vanhaan malliin. Käppäillen, tuoksuja ja aisteja imien. Ehkä yksi laitelippu Vuoristorataan, siinä kaikki.

Hän lupasi siis pehmolelun. Hän  aikoi ampua sen minulle. Jokin elokuva oli nähtävästi juuri katsottu. Hän osui, mutta ei riittävän tarkasti.

Eipä haittaa. Naruveto on vieressä ja saan sieltä korvaukseksi pienen apinan.

Joko sanoin, että kerran kesässä täytyy käydä Vuoristoradassa? Kello 19 saa kolmeksi tunniksi Iltahupi-rannekkeen, joka maksaa 30 euroa – törkeä hinta, kun normi on 39 – mutta maksoimme sen ihan vaan huvin vuoksi.

Maksoimme siis itse, tämä kirjoitus ei ole puffi.

Seurauksena oli tietysti sekoaminen laitteisiin. Tuonne, tuonne ja ehkä tuonnekin!

Pitäkää kiinni hatuistanne, nyt mennään!

Uskomatonta kyllä, heinäkuisena lauantaina Vuoristorataan ei ole jonoa, ei juuri muihinkaan laitteisiin.  Nautimme tervan tuoksusta kolme kierrosta.

Kävimme Maailmapyörän, Kummitusjunan, Pikajunan, suosikkini Mustekalan ja Kahvikupit. Ainakin nämä.

Kesälauantaisin telkkarista tulee vain huonoa ohjelmaa ennen illan brittidekkaria, ellei satu olemaan huippujänniä MM-kisoja kuten tänä kesänä. Kaupunkikäppäilyä on tullut harrastettua, saaret koluttua. Mökillä on ruuhkaa. Kun elokuun illat pimenevät, houkuttelen armaani toistekin ampumaan sen pehmolelun.

Tällä kertaa testasimme nautintoaineista vain punaviinin (rouva), joka tarvitaan alle ennen vuoristorataa, ja oluen (herra), joka on käyttökelponen aina ja kaikkialla. Ystävällinen palvelu, kelvolliset tuotteet.

Lapsemme ovat kolunneet Linnanmäen niin monesti, ettei se heitä kiinnosta. Enää eikä vielä. 19-vuotias kuopus muistelee, ettei ole käynyt Lintsillä viiteen vuoteen. Esikoisen kypsytimme vahingossa Lintsistä ulos taannoin ”päivähoitolipulla”. Kahdeksan päivää peräkkäin riitti. Nyt hän ja keskimmäinen käyvät Linnanmäellä työpaikan puuhapäivänä.

Heille Särkänniemi serkkulassa on se jokin.  Meille vanhoille Särkällä ei ole Lintsin kaltaista muistipaikkaa.

Lintsi näytti muutenkin lauantai-iltana olevan vanhojen parien puuhamaa. Lämmin, hämärtyvä, tunnelmallinen, muistoja herättävä.

Paljon on myös muuttunut. Apua, kuka on vienyt Sateenkaaren? Miksi lava on nakattu syrjään kaikesta? Muistatko Kieputtimen? Siinä taisi sattua paha onnettomuus. Entäpä Enterprise!

Meillehän täällä on paljon uusia jänniä paikkoja!

Olimme lähtiessä juuri nousseet ruokapöydästä, mutta silti herraa alkoi hiukoa. Ilta hämärtyi, hampurilaispaikat sammuttivat liesiään.

HelsinkiLinnanmäki